Hyppää sisältöön
Media

Sovitellulle työttömyyspäivärahalle jatkoaikaa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 3.11.2005 11.50
Tiedote -

Sovitellun työttömyysturvaetuuden saajat voivat saada etuutta vuoden 2007 loppuun saakka etuuden enimmäismaksuajan täyttymisestä huolimatta. Tähän asti aikaraja on ollut vuoden 2005 loppuun. Soviteltua työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea voi siten saada näissä tapauksissa kaksi vuotta nykyistä pitempään. Valtioneuvosto päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä istunnossaan torstaina 3. marraskuuta. Tasavallan Presidentti antanee esityksen eduskunnalle perjantaina.

Lain voimassaoloa jatketaan, koska sosiaali- ja terveysministeriö teettää vielä tutkimuksen siitä, miten soviteltu etuus vaikuttaa työmarkkinoihin, työn tarjoamiseen ja työn vastaanottamiseen.

Soviteltuun työttömyysetuuteen on oikeus osittain työttömillä. Sovitellun päivärahan yleisenä tarkoituksena on kannustaa osa-aikaisen tai satunnaisen työn vastaanottamiseen. Soviteltua työttömyysetuutta voi työttömyysturvalain mukaan saada enintään kolme vuotta kerrallaan. Määräaikaisen lainmuutoksen johdosta soviteltua etuutta ovat kuitenkin voineet saada toistaiseksi myös ne, joilla enimmäisaika on täyttynyt. Mahdollisuus saada edelleen soviteltua työttömyysetuutta parantaa etenkin pienipalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla toimivien henkilöiden asemaa.

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Kirsi Päivänsalo, STM, p. 09-1607 3868

Sivun alkuun