Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksiin muutoksia
Kehittämishankkeiden valtionavustusten määrää, hakemista ja avustustenpäätösten tekemistä koskevaa lainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi muun muassa siten, että valtionavustusta yhdessä muiden julkisten tukien kanssa voidaan myöntää sairaanhoitopiireille enintään 50 prosenttia sekä kunnille ja muille kuntayhtymille enintään 75 prosenttia valtionavustukseen oikeuttavista kustannuksista. Hallitus päätti sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muutosesityksen sisällöstä tänään. Tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina 19. marraskuuta.
Nykyisin hankkeiden omarahoitusosuus muodostuu usein kuntien oman henkilöstön työpanoksella kerrytetyistä laskennallisista kustannuksista. Ehdotuksen mukaan nämä kustannukset eivät jatkossa oikeuttaisi valtionavustukseen. Samalla, kun laskennallisista kustannuksista esitetään luovuttavan, valtionavustuksen enimmäismäärää nostettaisiin.
Menettely yksinkertaistaisi valtionavustuksen käytön valvontaa ja tekisi hankerahoituksesta nykyistä läpinäkyvämmän. Uudistuksen tarkoituksena on tukea erityisesti pienten kuntien ja kuntayhtymien mahdollisuuksia osallistua kehittämiseen ja samalla suunnata valtionavustusta niihin kehittämishankkeisiin, jotka ovat oleellisia palvelujen saatavuuden ja laadun sekä toiminnan tuloksellisuuden kannalta.
Lisäksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi valtuus määritellä toistaiseksi voimassa olevalla asetuksella kehittämishankkeiden painoalueet ja kriteerit pidemmäksi aikaa kuin vuodeksi kerrallaan, mikä tukisi nykyistä paremmin sosiaali- ja terveysalan pitkäjänteistä ja laajaa kehittämistyötä.
Kehittämishankkeiden hallinnoinnin uudistaminen yhdenmukaistaisi niiden käsittelyä sekä parantaisi lääninhallitusten mahdollisuutta seurata ja valvoa rahoitettujen hankkeiden etenemistä ja valtionavustusten käyttöä nykyistä paremmin. Lisäksi se vähentäisi hanketta toteuttavien kuntien ja kuntayhtymien hallinnollista työtä.
Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla on asiaan liittyvä HAKIJAN OPAS - Valtionavustuksen hakeminen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeilla vuosina 2005 - 2007. Opas on tarkoitettu niiden kuntien, kuntayhtymien ja muiden toimijoiden käyttöön, jotka hakevat valtionavustusta sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeisiin taikka muulla tavoin osallistuvat hankkeen suunnitteluun, toteuttamiseen tai hallinnointiin. Oppaassa selkeytetään ja tarkennetaan niitä periaatteita ja käytäntöjä, joita noudatetaan haettaessa valtionavustusta sekä kuvataan hankkeiden painoalueet ja kriteerit.
Lisätietoja:
apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, p. (09) 1607 3859
erikoistutkija Pirjo Marjamäki, p. (09) 1607 3228
hallitusneuvos Lauri Pelkonen, p. (09) 1607 4113