Socius-lehti 3/2006 ilmestynyt
Työelämästä houkutteleva vaihtoehto myös ikääntyville. Raha ei riitä työssä jatkamiseen, vaan tarvitaan koko työelämän uudistamista, sanoo professori Juhani Ilmarinen. Tätä mieltä ovat myös sosiaali- tai terveydenhuollon työntekijät, joiden pitäisi hoitaa asiakkaita entistä "tehokkaammin".
Osa nuorista kiinnittyy työelämään perin hitaasti. Nuorten pitäisi astua työelämän rattaisiin nykyistä aikaisemmin. Samaan aikaan myös ikääntyvien tulisi pysyä työelämässä mukana yhä pitempään. Miksi työvoimapulallakin pelotellaan, vaikka kaikki nuoretkaan saa töitä?
Psyykkistä tukea nuorille viranomaisten yhteistyöllä. Mielenterveysongelmista kärsiviä nuoria aikuisia autetaan Keski-Suomessa monen viranomaisen yhteistyöllä. Tässä toimintamallissa korostetaan myös läheisten merkitystä nuoren elämässä.
Terveyserot riski kaikille - ja kaikkien vastuulla. Suomalaisten terveyserojen kaventaminen ei ole vain periaatekysymys. Se vaikuttaa siihen, toimivatko palvelut ylipäätään tulevaisuudessa, riittääkö työvoima ja säilyykö yhteiskuntamme turvallisena. On korkea aika toimia.
Terveyskeskuksiin saa nyt yhteyden. Ennen hoitotakuuta moniin terveyskeskuksiin oli vaikea saada edes puhelinyhteyttä, mutta nyt tilanne on korjaantunut. Kunnissa on tehty paljon töitä asian eteen: koulutettu henkilökuntaa, palkattu lisää hoitajia ja uudistettu teknologiaa.
Puiden halaamisesta oikeaan tasa-arvotyöhön. Naisten roolimallit ovat muuttuneet huomattavasti nopeammin kuin miesten. Nyt voidaan kysyä, miten miehet pystyvät sopeutumaan muuttuvaan yhteiskuntaan. Perinteisillä miesten roolimalleilla ei enää pärjätä kuten ennen.
Kilpailukyky askarruttaa sosiologeja. Onko Suomi muuttunut kilpailukyky-yhteiskunnaksi? Vai onko huhu hyvinvointivaltion kuolemasta sittenkin ennenaikainen? Kevään sosiologipäivillä etsittiin päteviä teorioita ajan virtausten selitykseksi.
Kolumni: Lakiesitysten vaikutusten vaikea arviointi -- Miksi: Miksi eläkeikää nostetaan eliniän noustessa?: -- Luettua: Uuteen ”uusjakoon”
Socius-lehti netissä: www.stm.fiLinkki toiselle sivustolle > Julkaisut > Socius, Socius Finland