Selvityshenkilöt esittävät laajaa organisaatiomuutosta STM:n hallinnonalalle
Selvityshenkilöt esittävät sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan uudelleen organisointia luovuttaessaan ehdotuksensa peruspalveluministeri Paula Risikolle perjantaina 21. joulukuuta. Professori Jussi Huttunen ja varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma esittävät, että ministeriön ja sen alaisten laitosten ja virastojen työnjako tulee uudistaa siten, että ministeriö voi keskittyä perustehtäviinsä ja kehittämistyö siirretään virastoille ja laitoksille. Lupahallinto- ja valvontatehtävät tulee erottaa tutkimus- ja kehittämistehtävistä.
Selvityshenkilöiden ehdotuksen mukaan Stakes ja Kansanterveyslaitos yhdistetään Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskukseksi. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus puolestaan yhdistetään Sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturva- ja valvontakeskukseksi, johon liitetään myös lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot.
Työterveyslaitoksen ja Säteilyturvakeskuksen toimenkuvat ovat selvityshenkilöiden mukaan sen sijaan täsmällisesti määriteltyjä, eikä niiden toimintaan esitetä muutoksia.
Selvityshenkilöt korostavat että, sosiaali- ja terveysministeriön alaiset tutkimuslaitokset ovat hallinnonalan päätöksenteossa tarvittavan tiedon tärkeimpiä tuottajia ja vastaavat yhdessä ministeriön ja sen alaisten valvontavirastojen kanssa hallinnonalan informaatio-ohjauksesta. Laitoksissa tehdään kansainvälisestikin arvioiden poikkeuksellisen korkeatasoista tutkimustyötä. Virastojen ja laitosten henkilöstö on osaavaa ja se on jatkuvasti kehittänyt toimintaansa.
Ministeriön ja sen alaisten tutkimuslaitosten välinen nykyinen työnjako ei ole selvityshenkilöiden mielestä kuitenkaan kaikilta osiltaan tarkoituksenmukainen, eikä toimintaa voida enää kehittää ilman organisaatiomuutoksia.
Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskus
Selvityshenkilöt esittävät, että Stakes ja Kansanterveyslaitos yhdistetään STM:n alaiseksi Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskukseksi, koska laitosten nykyiset toimialueet ovat osaksi päällekkäisiä. Uudessa laitoksessa olisi neljä osastoa, jotka vastaavat terveystutkimuksesta, sosiaali- ja hyvinvointitutkimuksesta, tietohuollosta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisestä.
Uuden organisaation sisällä siirretään voimavaroja kunnallisten palvelujen kehittämiseen, erityisesti perusterveydenhuollon ja vanhustenhuollon kehittämiseen. Voimavaroja tarvitaan myös nykyistä enemmän tietovarantojen hyödyntämiseen ja elinolo- ja hyvinvointitutkimukseen.
Kehittämistoimien tuloksena syntyy kansallisesti ja kansainvälisesti poikkeuksellisen vahva tutkimus- ja kehittämisyksikkö, joka muodostaa omalla alallaan tärkeän osan Euroopan Unionin innovaatioverkkoa ja osallistuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen koko maailmassa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturva- ja valvontakeskus
Selvityshenkilöiden ehdotuksen mukaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus yhdistetään Sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturva- ja valvontakeskukseksi. Lisäksi lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot esitetään siirrettäväksi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle ja osaksi uutta Sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturva- ja valvontakeskusta.
Valvontajärjestelmän erityisenä haasteena on tällä hetkellä TEO:n ja läänien sosiaali- ja terveysosastojen toiminnan koordinaatio. Haittatapahtumia tutkitaan satunnaisesti ja pääasiassa jälkikäteisesti. Asiankäsittelyssä on viiveitä ja kertynyttä valvontatietoa ei hyödynnetä riittävästi. Maan eri osissa saatetaan päätyä hallinnon hajanaisuudesta johtuen erilaisiin ratkaisuihin esimerkiksi lupa-asioissa. Selvityshenkilöiden mukaan tavoitteena tulee olla yhdenmukaiset valvonta- ja lupakäytännöt koko maassa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon oikeusturva- ja valvontakeskuksen toimiala laajennetaan koskemaan sosiaalihuollon toimintayksiköiden valvontaa jo aikaisemmin ehdotetulla tavalla.
Organisaatiouudistus tehostaa olennaisesti toimintaa ja parantaa sen vaikuttavuutta. Tämän seurauksena uuden keskuksen toimialan laajennus sosiaalihuollon toimintayksiköiden valvontaan voidaan toteuttaa ilman uusia resursseja.
Muut ehdotukset
Selvitysraportti sisältää lisäksi ehdotuksia virastojen ja laitosten tulosohjauksesta sekä valtion mielisairaaloiden, valtion koulukotien ja sosiaalialan osaamiskeskusten asemasta. Selvityshenkilöt esittävät sosiaali- ja terveysalan perustutkimuksen siirtämistä tutkimuslaitoksista yliopistoille. Myös maksullisen palvelutoiminnan yhtiöittämiseen ja liikelaitostamiseen otetaan kantaa.
Selvityksen tausta
Tehtävänä oli selvittää sosiaali- ja terveysministeriön alaisten virastojen ja laitosten voimavarojen uudelleen suuntaamista. Selvityshenkilöiden tuli arvioida virastojen ja laitosten organisaatioon ja työnjakoon liittyvät kehittämistarpeet sekä tehdä ehdotukset niiden kehittämiseksi siten, että tarvittavat muutokset voidaan toteuttaa valtion vuoden 2009 talousarviossa.
Selvityksen kohteena olivat Sosiaali- ja terveysalan tutkimuskeskus eli Stakes, Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos, Säteilyturvakeskus, Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ja Sosiaali- ja terveysalan tuoteturvallisuuskeskus.
Selvitystyön tavoitteena oli kehittää virastojen ja laitosten organisaatiota ja toimintaa siten, että ne palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla hallituksen tavoitetta lisätä ihmisten perusturvaa ja arjen turvallisuutta sekä parantaa palvelujen vaikuttavuutta ja monipuolisuutta.
Selvityshenkilöt ovat kuulleet sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesjohtoa, alaisten virastojen ja laitosten johtoa sekä henkilöstöä sekä laajasti tutkimuslaitosten ja virastojen yhteistyökumppaneita ja asiakkaita. Kaikkiaan on kuultu yli sataa asiantuntijaa.
Lisätietoja:
Professori Jussi Huttunen, puh. 050-505 2776
Varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, puh. 050-364 7883