Sähköinen eläkeote käyttöön 2009
Hallitus esittää, että sähköinen eläkeote otettaisiin käyttöön vuoden 2009 alusta. Työeläkeyhtiöt lähettävät työntekijälle vuodesta 2008 alkaen vuosittain työeläkeotteen. Otteessa ilmoitetaan eläkkeeseen oikeuttavat yksityisten alojen työansiot työnantajittain, eläkkeeseen oikeuttavilta palkattomilta ajoilta maksettujen etuuksien perusteena olevat tulot etuuslajeittain, aika jolta eläkettä kertyy alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta sekä karttuneen eläkkeen määrä. Eläkeotteen perusteella työntekijät voivat seurata, että heidän eläkkeensä karttumista koskevat tiedot on kirjattu oikein. Näitä eläkeotteita lähetetään noin kolme miljoonaa vuodessa. Jatkossa vakuutettu voisi itse valita, haluaako hän eläkeotteensa kirjallisena vain sähköisenä. Kaikki ne henkilöt, jotka eivät erikseen ole valinneet sähköistä eläkeotetta, saisivat edelleen kirjallisen eläkeotteen.
Eläkelaitoksella olisi velvollisuus valvoa, että sähköisen eläkeotteen valinnut kirjautuu eläkelaitoksen asiointipalveluun. Jos vakuutettu ei itse kirjautuisi katsomaan eläkeotettaan neljään vuoteen, eläkelaitoksen on lähetettävä hänelle kirjallinen eläkeote. Sähköinen eläkeote olisi vakuutetun katsottavissa jatkuvasti, joten ihminen voi tutustua omiin eläketietoihinsa aina halutessaan.
Kolmannesta maasta lähetetyn työntekijän eläkevakuuttaminen muuttuu
Lisäksi hallitus esittää, että työntekijän eläketurva ei koskisi työntekijää, jonka ulkomainen työnantaja lähettää Suomeen työhön, jos työskentely Suomessa kestää enintään kaksi vuotta. Jos työntekijään kuitenkin sovelletaan Suomen lainsäädäntöä EY:n sosiaaliturva-asetuksen tai sosiaaliturvasopimuksen määräysten perusteella tai työntekijä kuuluu Suomen sosiaaliturvalainsäädännön alaisuuteen välittömästi ennen työskentelyn alkamista, hänet tulee edelleen vakuuttaa Suomessa työntekijän eläkelain mukaisesti. Lisäksi Eläketurvakeskus voisi hakemuksesta vapauttaa ulkomaisen työnantajan työntekijän eläkelain mukaisesta vakuuttamisvelvollisuudesta enintään viideksi vuodeksi Suomessa työskentelyn alkamisesta lukien, jos työnantaja on järjestänyt kolmannesta maasta lähetetyn työntekijän eläketurvan muualla.
Hallitus päätti asiaa koskevien lakimuutosten sisällöstä torstaina 9. lokakuuta. Presidentin on tarkoitus antaa lakiesitykset eduskunnalle perjantaina. Lakien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2009 alusta.
Lisätietoja ylitarkastaja Milla Meretniemi puh. (09) 160 73140.