Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Rehula: Työttömien mahdollisuutta osallistua vapaaehtoiseen pelastustoimeen parannetaan

Sosiaali- ja terveysministeriö
16.12.2010 12.24
Tiedote -

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut lakimuutoksen, jolla mahdollistetaan työttömille vapaaehtoiseen pelastustoimeen osallistumisesta enintään 300 euron palkkio sovittelujakson aikana ilman, että se vaikuttaa työttömyysetuuden määrään.

"Monissa kunnissa ja jopa maakunnissa pelastustoimi nojaa vahvasti vapaapalokuntalaisten työhön", sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula sanoo.

"Nyt mahdollistetaan työttömyyden kohdatessa suurelle joukolle pelastustoimen tehtävät ilman, että pelastustoimeen osallistumisesta saadut tulot heti vaikuttaisivat työttömyysetuuden määrään. Nykyinen tilanne on ollut kohtuuton vapaapalokuntalaisille ja sivutoimisille henkilöille sekä niille alueille, joille vapaaehtoisten palokuntalaisten työ on välttämätöntä."

"Vapaaehtoinen ja sivutoiminen henkilöstö muodostaa myös tärkeän osan poikkeusolojen pelastustoimen henkilöstöstä", ministeri korostaa.

Suurimmassa osassa Suomea vapaaehtoiset tuottavat pelastustoimen kiireelliset palvelut. Suomessa on noin 1 000 palokuntaa, joissa toimii yhteensä noin 20 000 hälytyskelpoista henkilöä. Vakinaista ammattihenkilöstöä on noin 4 400.

Sopimuspalokuntia on 560 ja niissä on noin 15 000-16 000 hälytyskelpoista jäsentä. Siellä missä ei ole vapaaehtoisia palokuntia, henkilöstöllä, joka yleensä on sivutoimista, on henkilökohtainen sopimus pelastuslaitoksen kanssa. Tällaista sivutoimista henkilöstöä on 4 200.

Lisätietoja

erityisavustaja Hanna-Maija Kause, p. 050 566 7949

Muualla palvelussammeVapaaehtoiseen pelastustoimintaan osallistumista edistetään (Tiedote 16.12.2010) 

 

Juha Rehula
Sivun alkuun