Hyppää sisältöön
Media

Ravintolat muuttumassa kokonaan savuttomiksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.12.2005 11.46
Tiedote -

Hallitus esittää tupakkalakia muutettavaksi niin, että tupakointi kiellettäisiin kaikissa ravintoloissa ja ravitsemusliikkeissä. Ravintoloitsija voisi kuitenkin halutessaan varata tupakoiville erillisen tupakointitilan. Tupakointitilassa ei saisi työskennellä, joten sinne ei tarjoiltaisi, eikä asiakas saisi syödä tai juoda tupakkatilassa. Tupakointitilasta ei saisi kulkeutua tupakansavua ravintolan muihin osiin.

Ravintoloille on haluttu antaa siirtymäaikaa esimerkiksi tupakointitilajärjestelyjen tekemiseen, joten laki tulisi voimaan vasta 1.6.2007. Hallitus päätti asiaa koskevan lakiesityksen sisällöstä torstaina 15. joulukuuta. Presidentin on tarkoitus antaa lakiesitys eduskunnalle 22.12.2005

Lakimuutoksen tavoitteena on suojella ravintolatyöntekijöitä tupakansavulta. Tupakkalainsäädäntö on useimmilla työpaikoilla mahdollistanut kohtuullisen hyvin työntekijöiden ja asiakkaiden suojaamisen tahattomalta altistumiselta tupakansavulle vuodesta 1995 alkaen. Ravintoloissa tämä ei kuitenkaan ole toteutunut. Viime vuonna julkaistusta selvityksestä käy ilmi, että tupakkalain tiukentumisesta huolimatta joka kolmas ravintolatyöntekijä altistuu tupakansavulle yli neljä tuntia joka päivä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että tilojen tekniset ratkaisut ovat epäonnistuneet ja savua kulkeutuu myös ravintoloiden savuttomille alueille.

Tupakointitilan rakentaminen edellyttäärakennuslupaa.

Tupakointia ravintoloissa valvovat terveystarkastajat ja työsuojeluviranomaiset.

Lakiesityksen perusteluissa todetaan, että esitys saattaa johtaa sekä ravintoloiden lopettamiseen että yritysten liikevaihdon pienentymisiin, millä on työllisyyttä heikentävä vaikutus erityisesti anniskeluravintoloissa. Ulkomaiset kokemukset ja tutkimukset ovat osoittaneet, että tupakointikieltojen taloudelliset vaikutukset ovat olleet ennakolta arvioitua pienemmät.

Tupakointi ravintoloissa on kielletty mm. Irlannissa, Norjassa, Uudessa-Seelannissa, Italiassa ja Ruotsissa. Virossa uusi tupakkalaki tulee voimaan toukokuussa 2007.

Lisätietoja:
Hallitussihteeri Liisa Katajamäki, STM, puh. 09-160 73854

Sivun alkuun