Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Pyöreän pöydän keskustelu kirvoitti runsaasti mielipiteitä omaishoidon kehittämisestä

Sosiaali- ja terveysministeriö
6.3.2015 12.52
Tiedote

Peruspalveluministeri Susanna Huovisen käynnistämän sopimusomaishoitoa koskevan lainvalmistelun tueksi järjestettiin 5. maaliskuuta keskustelutilaisuus asiantuntijoille. Yhtenä tärkeimmistä asioista keskustelussa nousi esiin se, että erilaisilla omaishoitoperheillä on hyvin erilaisia tarpeita. Nämä on otettava huomioon omaishoidon tuen myöntämistä koskevassa kriteeristössä.  

"Lainvalmistelu on käynnistetty niin, että luonnosta voitaisiin hyödyntää tulevissa hallitusneuvotteluissa. Pidän erittäin tärkeänä jatkuvuuden varmistamista ja sitä, ettei työryhmän työ valu hukkaan", ministeri Huovinen toteaa. 

Erityisen runsaasti keskustelua herätti lakiluonnokseen sisällytetty malli, jossa omaishoidon tukeminen järjestettäisiin Kelan ja kunnan yhteistyönä. Asiakkaan kannalta tärkeää on tuen myöntämisprosessin sujuvuus. Omaishoitoperheen tarpeiden arvioinnin on oltava monipuolista. Lisäksi korostettiin omaishoitajien jaksamista ja huomautettiin, että palkkion lisäksi on tarjottava riittäviä palveluja.

Asiantuntijat nostivat esiin myös sen, että omaisomaishoitajien mahdollisuus käydä työssä tulee turvata. Lisäksi he muistuttivat, että mielenterveyden ongelmista kärsivien asiakkaiden ja heidän omaistensa tarpeet tulee ottaa huomioon laissa.

Sopimusomaishoitoa koskeva lainvalmistelu on osa Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman toimeenpanoa.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina, STM,, p. 0295 163 405, [email protected],
Hallitussihteeri Annika Juurikko, STM, p. 0295 163242, annika. [email protected]



Muualla palvelussamme

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän loppuraportti (Raportteja ja muistioita 2014: 2)

Sivun alkuun