Psykososiaalinen tuki ja palvelut sisällytettävä valmiussuunnitteluun
Psykososiaalinen tuki ja palvelut on sisällytettävä valmiussuunnitelmiin, ja tätä osaa suunnitelmista on myös harjoiteltava käytännössä. Näin ehdottaa sosiaali- ja terveysministeriön poikkeusolojen terveydenhuollon neuvottelukunnan asettama työryhmä, joka on laatinut ehdotuksen traumaattisten tilanteiden psykososiaalisen tuen ja palvelujen oppaaksi ja kehittämiseksi.
Työryhmä luovutti ehdotuksensa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle ja peruspalveluministeri Paula Risikolle keskiviikkona 28. lokakuuta.
Työryhmän mukaan terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tiivis yhteistoiminta on välttämätöntä tuen ja palvelujen asianmukaisessa toteuttamisessa. Myös kirkollisen ja kolmannen sektorin, kuten Suomen Punaisen Ristin, rooli on keskeinen. Traumaattisten tilanteiden psykososiaalisen tuen johtamisesta on sovittava selkeästi.
Suuronnettomuuksien jälkeisen psykososiaalisen tuen ja palvelujen johtamis- ja koordinointivastuun on oltava ensisijaisesti terveydenhuollolla. Paikallisella tasolla vastuu on perusterveydenhuollossa ja alueellisella sairaanhoitopiirissä. Paikallisesti voitaisiin kuitenkin sopia, että johtaminen ja koordinaatio on esimerkiksi sosiaalipäivystyksen vastuulla.
Ministeri Hyssälä: Varautumisen oltava jatkuvaa
Työryhmä ehdottaa, että sosiaali- ja terveysministeriöön perustetaan pysyvä asiantuntijaryhmä, joka arvioi suuronnettomuuksien psykososiaalisen tuen ja palvelujen tarvetta ja toteutumista ja on valmis järjestämään tarvittaessa nopeaa asiantuntijatukea.
"Varautumisesta vastaavana ministerinä pidän tärkeänä sitä, että suuronnettomuuksiin varautuminen on suunnitelmallista ja jatkuvaa. Valmiussuunnitelmien on sisällettävä psykososiaalisen tuen ja palvelujen lisäksi kriisiviestintäsuunnitelmat, joissa viestinnälle turvataan riittävät voimavarat ja toimintaedellytykset", totesi ministeri Hyssälä.
Ministeri Risikko: Psykososiaalista tukea oltava tarjolla asuinpaikasta riippumatta
Ministeri Risikko kannattaa työryhmän esitystä siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö sisältää psykososiaalisen tuen ja palvelut ja sitä, että alalle perustetaan verkostomallinen tutkimus- ja kehittämisyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.
"Psykososiaalista tukea on oltava tarjolla asuinpaikasta riippumatta. Traumaattisen tilanteen jälkeen apua on tarjottava aktiivisesti niin, että se tukee normaalia toipumista. Avun tarjonta ei saa olla tungettelevaa ja siten häiritä toipumisprosessia", ministeri Risikko korosti.
"Psykososiaalisen tuen ja palvelujen tasapuolinen toteuttaminen tarvitsee valtakunnallista tukea. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos voisi toimia verkoston tukikohtana ja pitää yllä alan toimijoiden yhteistyötä", totesi ministeri Risikko.
Toimijoiden roolia ja koordinaatiota selkeytetään
Työryhmä ehdottaa myös, että työterveyshuollon roolia kriisityössä selkeytetään ja oppilaitoksissa kehitetään psykososiaalisen tuen ja palvelujen suunnittelua, järjestämistä, toteuttamista ja koulutusta. Myös viestintäalan ammattilaisia on koulutettava psykososiaalisesta tuesta ja palveluista sekä niiden eettisistä periaatteista.
Lisätietoja Dosentti, ylilääkäri Markus Henriksson, Valvira, puh. 0400 626922Psykiatrian ylilääkäri Tanja Laukkala, Sotilaslääketieteen keskus, Duodecim, puh. 0299 581 103
Liitteet Traumaattisten tilanteiden psykososiaalinen tuki ja palvelut (STM:n selvityksiä 2009:41) Muualla palvelussamme Valmiusasiat