Mahdolliset elinluovuttajat pitäisi tunnistaa entistä paremmin

Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, on pulaa elinsiirtoon sopivista elimistä. Vaikka lakia muutettiin vuonna 2010, ei elinsiirtojen määrä ole kasvanut toivotulla tavalla. Suurin este tähän on se, ettei kaikkia potentiaalisia elinluovuttajia edelleenkään tunnisteta, toteaa lääkintöneuvos Jaakko Yrjö-Koskinen.

Tilannetta yritetään nyt korjata. Sosiaali- ja terveysministeriö on perustanut asiantuntijaryhmän, jonka tehtävänä on laatia elinluovutuksia ja -siirtoja koskeva kansallinen suunnitelma. Se valmistuu Yrjö-Koskisen mukaan tämän vuoden aikana.

"Suunnitelmassa otetaan huomioon EU:n toimintasuunnitelman tavoitteet. Suomessa tärkeimpänä tavoitteena on lisätä siirtoelinten saatavuutta."

EU:n toimintasuunnitelman tavoitteena on muun muassa parantaa elinsiirtojärjestelmän toimivuutta ja toiminnan laatua sekä turvallisuutta.

Elinluovutuksia koskeva laki muuttui vuonna 2010 niin, että silloin siirryttiin oletettuun suostumukseen. Aiemmin elinten luovuttamiseen tarvittiin omaisen lupa, ellei vainajalla ollut elinluovutuskorttia. Lain muutoksen jälkeen vainajan elimiä on voitu käyttää, ellei vainaja ole sitä elinaikanaan erikseen kieltänyt.

Lainmuutoksesta huolimatta elinluovuttajien määrä ei ole kasvanut riittävästi. Tähän on Yrjö-Koskisen mukaan useita syitä.

"Suomessa on suhtauduttu elinten luovutuksiin myönteisesti. Siksi oletettuun suostumukseen siirtyminen ei lopulta ollutkaan niin ratkaiseva tekijä. Sen sijaan pitäisi keskittyä siihen, miten mahdolliset luovuttajat pystyttäisiin paremmin tunnistamaan."

Yrjö-Koskinen myös muistuttaa, että lainmuutoksesta on vain muutama vuosi aikaa ja tällaiset muutokset tapahtuvat hitaasti.

Henkilöstön kouluttamisella on tässä iso merkitys. Myös muiden kuin neurokirurgisella osastolla työskentelevien tietämystä pitäisi lisätä.

"On tärkeää, että toimintaan otetaan mukaan sairaanhoidon henkilökuntaa laajasti. Kyse ei ole vain teho-osastojen henkilökunnasta, vaan myös päivystyspoliklinikan ja esimerkiksi vuodeosastojen henkilöstön kykyä tunnistaa mahdollinen elinluovuttaja tulisi parantaa", Yrjö-Koskinen sanoo.

Vain murto-osa kuolleista soveltuu elinluovuttajaksi, sillä elimen luovuttajan pitää olla aivokuollut.  Aivokuolemaan saattaa johtaa kallovamma tai kallonsisäinen verenvuoto.

Elinluovuttajien määrä kuitenkin kasvoi jonkin verran viime vuonna. Silloin tehtiin yli 300 elinsiirtoa ja elimiä saatiin 107 luovuttajalta. Silti jonossa odottaa reilusti yli 300 ihmistä.

Tavoitteet ovat myös korkeammalla. Kansainvälisesti on esitetty, että maiden pitäisi päästä 25 elinluovuttajaan miljoonaa asukasta kohden.

"Esimerkiksi Espanja on ylittänyt tavoitteen, ja maassa on 35 elinluovuttajaa miljoonaa asukasta kohden. Se osoittaa, että on mahdollista lisätä elinluovuttajien määrää. Joissakin muissa Pohjoismaissa, kuten Tanskassa, merkittävä osa elintenluovuttajista on eläviä luovuttajia, siis sukulaisia. Tätäkin pitäisi Suomessa parantaa", Yrjö-Koskinen sanoo.

Eläviltä luovuttajilta saadaan esimerkiksi munuaisia. Juuri munuaisensiirtoja tehdäänkin eniten.

Kaikki elinsiirrot on Suomessa keskitetty Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan. Elinsiirroista on tullut rutiinitoimenpiteitä. Nykyisin tehdään myös yhä vaativampia elinsiirtoja, kuten suolensiirtoja.

Viime vuonna Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) toimi työryhmä, joka laati ohjelman elinluovutustoiminnan kehittämiseksi HUS:n sairaaloissa.

"HUS:n tekemän työn ansiosta elinluovuttajia pystyttiin identifioimaan entistä paremmin. Se on osoitus siitä, että määrätietoisella toiminnalla pystytään merkittävästi lisäämään siirtoelinten saatavuutta", Yrjö-Koskinen toteaa.

Maija Luotonen