Ministeri Risikko: Työ on vammaisen ihmisen perusoikeus
”Oikeudet ja velvollisuudet käyvät käsi kädessä, sillä vapauttaminen vastuista syrjäyttää myös oikeuksista. Tämä näkyy selvästi myös työelämässä: työ tukee tekijänsä, kun taas työstä syrjäytyminen johtaa usein köyhyyteen. Liian moni vammainen ihminen on edelleen syrjäytymisvaarassa. Jokainen voi vaikuttaa siihen, ettei vammainen ihminen kohtaisi ongelmia vammaisuutensa vuoksi. Työelämään osallistuminen kuuluu myös vammaisten ihmisen perusoikeuksiin”, sanoi peruspalveluministeri Paula Risikko puhuessaan torstaina 1. toukokuuta Seinäjoella.
”Vammaisten ihmisten on vaikea saada työtä ja vielä vaikeampaa heidän on palata takaisin työelämään. Sosiaali- ja terveysministeriö on vastikään julkaissut oppaan, joka on apuna työelämän eri osapuolille, kun halutaan tukea vaikeavammaisten henkilöiden työssä pysymistä. Oppaan avulla on mahdollista lisätä työllisyyttä ja pitempiä työuria. Monimuotoisuus on yhteiskunnallista rikkautta.”
”Yhä useampi työnantaja kertoo, että pätevästä työvoimasta on pulaa. Tarvitsemme siis kaikkien ihmisten työpanosta yhteiskunnan pyörien pyörittämiseen. Vammaisethenkilöt haluavat myös olla mukana työelämässä ja tuoda siihen oman ammattitaitonsa. Sosiaali- ja terveysministeriössä työskennellään myös sen eteen, että suomalainen yhteiskunta olisi tasa-arvoinen, ihmisiä ei syrjittäisi ja kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan ja sen päätöksentekoon”, Risikko sanoi.
Risikko kertoi, että vammaispoliittisen ohjelman valmistelu on alkamassa ja henkilökohtaisen avun laajentaminen käynnissä.
”Uudistusten tavoitteena on tukea sitä, että vammaiset ihmiset pysyvät kiinni elämässä. Henkilökohtainen apu ja liikkumista tukevat palvelut sekä työpaikalla tarvittavat muutostyöt ovat avainasemassa, jotta vammaisten ihmisten ammattitaito ja työpanos saadaan mukaan työelämään.”