Ministeri Risikko: Sosiaali- ja terveysalan uudistamiseen yhteistä vastuuta
Peruspalveluministeri Paula Risikko kertoi useista meneillään olevista sosiaali- ja terveysalan uudistuksista TERVE-SOS –tapahtuman avajaispuheessaan keskiviikkona 21. toukokuuta Jyväskylässä. Yhteistä uudistuksille on yhteisen vastuun kantaminen niin paikallisesti, alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.
”Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta sekä eheä kuntarakenne. Hankkeen keskeisenä ajatuksena on vahvistaa kuntien mahdollisuuksia vastata velvoitteistaan. Tavoitteena on turvata koko maahan laadukkaat palvelut kattavasti ja tehokkaasti”, Risikko sanoi.
”Kuntaliitoksia on toteutunut tai toteutumassa merkittävä määrä. Myös kuntien muu yhteistyö on lisääntynyt ja yhteistoiminta-alueista on tehty sopimuksia. Edelleen jotkut kunnat ovat kuitenkin joko omasta halustaan tai yhteistyökumppaneiden puutteessa jäämässä yksin kohtaamaan tulevaisuuden haasteet.”
”Muodostettavien yhteistyörakenteiden ongelmana on lisäksi joillakin seuduilla monimutkaisuus ja se,että vastuu sosiaalitoimesta pirstoutuu useammalle toimijalle. Vaikka puitelaki kiistämättä sosiaalitoimen jakamisen salliikin, sosiaali- ja terveysministeriö on koko hankkeen ajan suositellut sosiaalitoimen säilyttämistä mahdollisimman laajana, eheänä palvelukokonaisuutena. Perusteluna on järjen ääni: asiakkaan tulee saada peruspalvelut ”yhdeltä luukulta”, jolloin turhaa ja kallista vastuun pallottelua eri tahojen kesken ei pääse tapahtumaan”, Risikko korosti.
”Vaikka PARAS-uudistus on aloitettu rakenteista, sen tärkein tavoite on varsinaisen palvelutoiminnan uudistaminen. Uudistuksen tässä vaiheessa on aika keskittyä asiakasnäkökulmaan. Viimeistään nyt on suunnittelutyöhön syytä kutsua mukaan henkilöstön ja kansalaisjärjestöjen edustajat.”
STM:n hallinnonalan uudistukset
Risikko kertoi myös sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan uudistamisesta 1.1.2009 lukien. Uudistuksessa Stakes ja Kansanterveyslaitos yhdistetään uudeksi sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämislaitokseksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus sekä Terveydenhuollon oikeusturvakeskus yhdistetään puolestaan uudeksi sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoksi.
”Uusi sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämislaitos sijaitsee Helsingissä ja sillä on alueyksiköt Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Vaasassa. Alueyksiköihin siirretään pääkaupunkiseudulta vuoteen 2015 mennessä noin 100 henkilötyövuotta.”
”Uuden tutkimuslaitoksen painopiste on kunnallisten peruspalvelujen tukemisessa. Voimavaroja suunnataan erityisesti perusterveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa koskevaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Erityisen tärkeää on se, että uusi laitos kykenee tuottamaan perusteltua tietoa palveluiden ja tukien vaikuttavuudesta. Vain siten päätöksentekijät kykenevät rationaalisesti suuntaamaan yhteiskunnalliset resurssit siten, että ne parhaiten tukevat tavoitetta parantaa suomalaisten hyvinvointia”, Risikko sanoi.