Ministeri Risikko: Sosiaali- ja terveysalan työtekijöiden riittävyys on turvattava
"Sosiaali- ja terveysalan työvoimapula on jo nyt totta. Työ- ja elinkeinoministeriön viime vuonna tekemän kyselyn mukaan lähes 40 prosenttia alan toimipaikoista ilmoitti, että heillä on ollut vaikeuksia löytää sopivaa työvoimaa. Lähitulevaisuudessa työvoimapula pahenee; on arvioitu, että vuosina 2008-2025 tarvitaan noin 235 000 uutta sosiaali- ja terveysalan työntekijää" totesi sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko puhuessaan tänään Hoitotyön johdon ja terveydenhuollon asiantuntijoiden päivillä Helsingissä.
Risikon mukaan sosiaali- ja terveysalan suuri haaste onkin sen vetovoimaisuuden ylläpitäminen ja vahvistaminen.
"Ei riitä, että alan koulutusmäärää lisätään, sillä jo nyt arviolta yli 30 000 hoitajaa on jättänyt hoitotyön ja siirtynyt toisiin tehtäviin. Alan vetovoimaa on lisättävä myös siten, että hoitotyötä tekevät jaksavat alalla ja voivat työssään hyvin. On erittäin huolestuttavaa, että sekä Tehyn että Superin tekemien kyselyiden mukaan yhä useampi kokee, että ei välttämättä jaksa hoitoalalla työuran loppuun saakka tai harkitsee alan vaihtamista."
"Sote-alan sektorin on kyettävä houkuttelemaan työntekijöitä ja huolehtimaan henkilöstön työhyvinvoinnista. Tarvitaan konkreettisia keinoja, joilla kehitetään muun muassa kannustavaa johtamista, palkkausta, mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön sekä työn joustavuutta elämäntilanteen mukaisesti."
Alan vetovoimaa voidaan Risikon mukaan parhaiten lisätä eri tahojen yhteistyöllä.
"Kutsun koolle keskeiset työmarkkinaosapuolet, ammatilliset järjestöt sekä tutkimuslaitokset pohtimaan yhdessä, mitkä tekijät tehokkaimmin lisäisivät alan vetovoimaa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivien työhyvinvointia. "
"Käytettävissä ovat muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön vetämät Työhyvinvointifoorumi ja Johtamisen kehittämisverkosto. Asemansa valtakunnallisena verkostona vakiinnuttanut Työhyvinvointifoorumi on jo käynnistämässä väkivallan uhan torjuntaan liittyvän hankkeen, ja Johtamisen kehittämisverkoston valmistelemien hyvän johtamisen laatukriteerien luonnos julkaistaan ensi kuussa."