Ministeri Risikko: Sähköisiä reseptejä voi pian kirjoittaa myös mobiilisti
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on iloinen siitä, että sähköinen resepti alkaa olla valtavirtaa Suomessa ja suurin osa resepteistä kirjoitetaan sähköisesti. Sähköinen resepti on myös osoittanut toimivuutensa.
"Monissa terveyskeskuksissa jopa yli 90 prosenttia kirjoitetuista resepteistä on sähköisiä, ja palaute on ollut pääosin erittäin positiivista. Tässä tilanteessa on luontevaa, että paperille kirjoitettavasta reseptistä luovutaan vähitellen", ministeri Risikko toteaa.
Kaikki reseptit on tarkoitus laatia sähköisesti vuodesta 2016 alkaen. Ministeri Risikko pitää tärkeänä sitä, että siihen mennessä on rakennettu tekninen sovellus, jonka avulla lääkärit voivat kirjoittaa reseptejä myös yksittäisiltä tietokoneilta tai mobiililaitteilta.
"Sähköisen reseptin käyttäjäksi ryhtyminen ei ole ollut suuri ongelma isoille yksityisille terveydenhuollon toimijoille, joilla on käytössä potilastietojärjestelmä. Pienet yksiköt, joissa kirjoitettavien reseptien lukumäärä jää pieneksi, ovat kuitenkin erilaisessa asemassa", ministeri pohtii.
"Olemme sopineet, että Kela rakentaa sähköisen reseptin kirjoittamista varten kansallisen sovelluksen, jota pienemmät lääkäriasemat voisivat käyttää reseptien kirjoittamiseen. Tällöin niiden ei tarvitsisi investoida kohtuuttomasti sähköisen reseptin käyttöönottoon", ministeri jatkaa.
Ministeri Risikko uskoo, että sähköiseen reseptiin siirtymisellä voidaan vähentää myös lääkkeiden kulutusta.
"Kelan tilastojen mukaan korvattavien reseptilääkkeiden määrä on pudonnut sähköisen lääkemääräyksen käyttöönoton jälkeen. Määrä laskenee vielä, kun tiedot kaikista reseptilääkkeistä ovat terveydenhuollon käytettävissä muutaman vuoden kuluttua. Silloin voidaan entistä paremmin varmistaa, että lääkkeitä ei määrätä tarpeettomasti ja että määrätyt lääkkeet sopivat yhteen", ministeri huomauttaa.
Ministerin mukaan sähköinen resepti toimii nyt hyvin jo Suomessa ja kohta sitä voi käyttää laajemmin myös Euroopassa.
"Eurooppalaisen reseptin voi saada sähköisenä, vaikka sen käyttömahdollisuudet ovat toistaiseksi rajoitetut. Suomi testaa sähköisten lääkemääräysten vaihtoa Ruotsin kanssa, mutta käytännössä siihen osallistuvia apteekkeja on vain Tornio-Haaparanta -alueella. Jos potilas haluaa hakea lääkkeensä Ruotsin puolelta, hänen on annettava siihen erillinen lupa Omakanta-palvelussa."
Lisätietojaerityisavustaja Juuso Rönnholm, p. 050 5741504, [email protected]
Muualla palvelussamme
Jatkossa kaikki lääkemääräykset laaditaan sähköisesti (Tiedote 23.1.2014)
Muualla verkossa