Ministeri Risikko: Osatyökykyisille mahdollisuus työhön
"Vammaisilla ihmisillä pitää olla oikeus tehdä työtä voimavarojensa mukaan. Työssä voi toteuttaa itseään, ja työ tuo tekijälleen arvostusta ja osallisuutta. Itsensä ja perheensä elättäminen tekemällä työtä on tärkeä arvo myös vammaisille ihmisille", totesi sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko 28. huhtikuuta Suomen Kuurosokeat ry:n kevätkokouksessa Seinäjoella.
"Vammaisten oikeus työhön ei toteudu itsestään. Lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia tulee tarkistaa. Työllistymistä edistäviä tukia ja palveluja on parannettava. Lisäksi on levitettävä osatyökykyisten työllistämisen hyviä käytäntöjä ja muutettava asenteita. Näiden asioiden edistämiseksi olen asettanut työryhmän laatimaan erityisen toimintaohjelman. Odotan tuloksia jo tämän vuoden puolella", ministeri Risikko kertoi.
Työryhmän tehtävänä on muun muassa selvittää ja arvioida, mitkä asiat vaikeuttavat osatyökykyisten työllistymistä ja ehdottaa lainsäädäntöön tarvittavat muutokset. Työryhmä etsii sekä keinoja tukea osatyökykyisiä henkilöitä hakeutumaan töihin että kannustaa työnantajia palkkaamaan heitä.
Myös vammaispoliittinen ohjelma (VAMPO) sekä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus velvoittavat valtiota ja kuntia parantamaan vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua työelämään.
"Vammaiset ihmiset itse ovat parhaita oppaita ja neuvonantajia meille päättäjille. Raivatessamme esteitä osatyökykyisten työllistymisen tieltä tarvitsemme vammaisten ihmisten ja heidän järjestöjensä kautta tulevaa tietoa ja kokemusta."
Lisätietojaerityisavustaja Ulla Heinola, p. 050 537 4945
Muualla palvelussamme