Ministeri Risikko: Osa hylätyistä narkolepsiakorvaushakemuksista uuteen käsittelyyn
"Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tänään julkistamat tutkimustulokset tarkoittavat sitä, että Lääkevahinkovakuutuspooli (pooli) käsittelee uudelleen kaikki ne korvaushakemukset, jotka on hylätty sillä perusteella, että rokottamisesta sairastumiseen on kulunut liian pitkä aika. THL:n tutkimusraportti tuo uutta tietoa Pandemrix-rokotteen ja narkolepsiaan sairastumisen välisestä yhteydestä. Tutkimuksen mukaan riski sairastua narkolepsiaan on ollut korkeampi kaksi vuotta rokotteen antamisen jälkeen. Aiemmin riskiä pidettiin suurempana vain kahdeksan kuukauden ajan", sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko sanoo.
Lääkevahinkovakuutuspooli on jo aiemmin ilmoittanut ottavansa hakemukset uuteen käsittelyyn, jos THL:n tutkimus antaa uutta tietoa rokotteen ja sairastumisen välisestä yhteydestä. Hakijoiden ei tarvitse tehdä mitään, vaan hakemukset käsitellään automaattisesti uudelleen ja niihin annetaan uusi päätös.
"Olen todella iloinen siitä, että uutta tietoa on nyt saatu. Koska tutkimustulos on niin selvä, useat sairastuneet saavat varmasti nyt uuden myönteisen päätöksen korvaushakemukseensa. Toivon, että pooli ratkaisee hakemukset uudelleen vielä kesän aikana", ministeri Risikko sanoo.
Pooli on hylännyt aiemmin 23 hakemusta sillä perusteella, että oireet ovat alkaneet yli kahdeksan kuukauden kuluttua rokotuksesta. Lisäksi35 hakemuksen käsittely on kesken, koska pooli päätti odottaa tänään julkaistun raportin tuloksia ennen niiden ratkaisemista
Tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan lapsilla riski sairastua narkolepsiaan ensimmäisenä vuonna rokottamisen jälkeen on ollut 13-kertainen ja toisena vuonna 5-kertainen rokottamattomiin lapsiin verrattuna. Aikuisilla riski on ollut kahden vuoden ajan 7-kertainen rokottamattomiin verrattuna.
Lisätietojaylijohtaja Outi Antila, p. 050 5271011, etunimi.sukunimi@stm.fi (korvaukset)
hallitussihteeri Petri Ahonen, p. 02951 63192, etunimi.sukunimi@stm.fi (korvaukset)
johtaja Taru Koivisto, p. 02951 63323, etunimi.sukunimi@stm.fi (rokottaminen)
Muualla palvelussamme
NarkolepsiaLinkki toiselle sivustolle
Muualla verkossa