Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Ministeri Risikko: Mielenterveys- ja päihdepalvelut kuntoon rakennemuutoksella

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2009 9.30
Tiedote -

”Toimivat mielenterveys- ja päihdepalvelut edellyttävät lisää osaamista ja rakenteiden muutosta. Ennaltaehkäisy ja varhaisempi puuttuminen sekä painopisteen siirtäminen peruspalveluihin ja avopalveluihin on hyvä asia taloudenkin näkökulmasta. Ehkäisy on aina halvempaa kuin hoito ja myös inhimillisesti parempi ratkaisu”, sanoi peruspalveluministeri Paula Risikko ottaessaan tiistaina 10. helmikuuta vastaan Mieli 2009 -työryhmän esityksen kansalliseksi mielenterveys- ja päihdesuunnitelmaksi.

Ministeri Risikon mukaan laitospaikkojen vähentäminen on perusteltu tavoite, mutta se edellyttää avopalvelujen toimivuutta ja osaamista peruspalveluissa.

”Siirtymävaihe avopalvelupainotteiseen järjestelmään edellyttää resursseja. Palvelurakenteessa on tehtävä muutoksia, ja Paras-hanke on oiva mahdollisuus tehdä muutokset palvelurakenteeseen. Osaamista on lisättävä nimenomaan peruspalveluissa. Muistamme vielä edellisen 1990-luvulla toteutetun uudistuksen huonot kokemukset, jolloin laitospaikkoja lakkautettiin, mutta avohoitopalvelut eivät olleet kunnolla varautuneet muutokseen”, totesi ministeri Risikko.

”Toimiva avohoito vähentää laitoshoidon tarvetta, mutta myös laitospaikkoja tarvitaan. Kaikkia ongelmia ei voida hoitaa pelkästään avohoidon piirissä”, ministeri Risikko muistutti.

Paula Risikko
Sivun alkuun