Ministeri Risikko luottamushenkilöseminaarissa

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen suunnittelijat tekivät rohkean valinnan, kun antoivat hankkeelle työnimen PARAS. Sanonnan mukaanhan paras on hyvän vihollinen. Onko järkevää kyseenalaistaa monessa suhteessa hyvä nykytila ja lähteä tavoittelemaan parasta tulevaisuutta?

Paras-hanke tukemassa palvelurakenneuudistusta

Eduskunta sääti puitelain ja siihen liittyvät muut lait, jotta kunnat kykenisivät ajoissa vastaamaan haasteisiin peruspalveluiden turvaamisessa – jotta meillä ja lapsillamme olisi hyvinvoiva Suomi huomennakin. Haasteet ovat kaikilla tiedossa: ikärakenteen kehitys, muuttoliike, väestön keskittyminen, henkilöstön saatavuuden ja osaamisen varmistaminen, palvelutarpeen ja kansalaisten vaatimustason nousu, uuden teknologian kalleus sekä kuntien tulojen ja menotarpeiden epäsuhta. Nyt viimeistään on johtopäätösten ja toimenpiteiden aika. Koko maassa samanaikaisesti toteutettava kunta- ja palvelurakennehanke antaa uudistamiselle erinomaiset lähtökohdat.

Puitelaissa valittua tietä on kutsuttu mahdollistavaksi malliksi. Laissa on annettu suunta, mutta paikallista itsehallintoa korostaen kunnille on jätetty paljon valinnanvapautta reitin valinnassa. Yhtä ainoata oikeaa mallia ei ole. Kaikkien ratkaisujen on kuitenkin turvattava riittävän vahvat rakenteet, jotta sosiaali- ja terveydenhuolto kyetään järjestämään yhdenvertaisesti koko väestölle.

Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut seuraamaan uudistuksen etenemistä kunnissa. Kattavat yhteenvedot kuntien perusratkaisuista saadaan ensi syksynä. Väliaikatietoja on kuitenkin jo nyt käytössä. Etenkin niissä kunnissa ja sellaisilla seuduilla, joissa palvelurakenteen uudistamiseen on ryhdytty jo aiemmin, on puitelain voimaantultua voitu edetä ripeästi jo tehtyjen päätösten tai valmisteltujen suunnitelmien pohjalta.

Puitelaki ja sen jälkeen ilmenneitä haasteita

Vaikeuksiakin on kohdattu. Monesti vakuutetaan, että kaveria ei jätetä. Näyttää siltä, että tässä uudistuksessa jotkut alle 20 000 väestöpohjaiset kunnat eivät löytäisikään - ainakaan omin voimin – kumppania. Tosielämässä kaverit siis jättävät tai joku jättäytyy itse oma-aloitteisesti kaveripiirin ulkopuolelle. Tällöin yksittäisen kunnan vaihtoehdoksi jää siirtää perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon tehtäviä laajan väestöpohjan kuntayhtymään, jos tästä kyetään kuntayhtymän kanssa sopimaan. Näissä tilanteissa puitelain kirjain jollakin tavoin täytettäisiinkin tavoitellun asukasmäärän osalta, mutta puitelain tavoite järkevästä paikallisesta yhteistyöstä keskeisissä sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluissa ei toteudu.

Monia puitelain ehdot ja tavoitteet täyttäviä kuntaliitos- tai yhteistyöhankkeita on aloitettu. Vaikka uusia yhteistyörakenteita on löydetty, on joillakin alueilla käymässä niin, että uudistusta ei aiotakaan ulottaa hallintorakennetta syvemmälle. Käytännön tasolla palvelutuotanto ja palvelut – tai toimimattomuus - näyttäisi jatkuvan yksittäisessä kunnassa kuten ennenkin. Yhteistoiminta-alueen kunnat saattavat tarjota kukin erisisältöistä palvelupakettia yhdessä järjestettäväksi. Yhteistyön mahdollisuudet esimerkiksi henkilöstön rekrytoinnissa ja osaamisen hyödyntämisessä, teknologian käyttöönotossa tai kustannusten satunnaisvaihtelujen hallinnassa uhkaavat jäädä käyttämättä. Ja ennen kaikkea – mikäli kuntalaiset eivät saa etua muutoksesta, uudistusten mielekkyys on kyseenalaista.

Joissakin kunnissa ollaan päätymässä ratkaisuun, jossa yhteistoiminta-aluetta muodostettaessa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon jo vakiintuneesta yhteistyöstä luovutaan ja vain osa sosiaalihuollosta siirretään yhteistoiminta-alueelle. Perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistyö on kuitenkin hyvin tärkeää esimerkiksi mielenterveys- ja päihdetyön alueilla, vanhenevan väestön palveluissa sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisessa. Sosiaalihuollon pirstominen vaikeuttaa sosiaalihuollon ytimen eli sosiaalityön toteuttamista. Tällaiset ratkaisut tuskin palvelevat kuntalaisten etua. Kuntien toimeenpanosuunnitelmia laadittaessa on välttämätöntä ja viisasta katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen, merkittävästi pidemmälle kuin yhteen tai kahteen vaalikauteen. Porsaanreikien etsiminen puitelaista, ajan pelaaminen tai hallinnollisen sillisalaatin luominen saattavat vesittää koko uudistuksen.

Toki on todettava, että muutostyö kunnissa on kesken. Uudistukset on tarkoitus panna täytäntöön vuodesta 2009 alkaen. Puitelaki on voimassa tämän jälkeenkin eli 2012 loppuun asti. Uskon, että uusien rakenteiden muotoutuminen on jatkuva prosessi eikä se pääty valtioneuvostolle raportointiin ensi elokuussa. Luotan myös siihen, että muodollisissa hallinnollisissa muutoksissa pitäytyvillä seuduilla herätään huomaamaan, että kuntapäättäjien valinnanvapauteen liittyy vastuu uudistuksen todellisista tuloksista. Vastuun ottamisen tulee johtaa kunnallisen sosiaali- ja terveyspolitiikan ja palvelutoiminnan sisällölliseen uudistamistyöhön ja synergiaetujen löytämiseen.

Samanaikaisesti kun kuntakentällä suunnitellaan uusia rakenteita, keskushallinnossa valmistellaan erityislainsäädännön muutoksia ja valtionosuusuudistusta. Tavoitteena on tukea kuntia saavuttamaan asetetut tavoitteet. Puitelain linjaamat väestöpohja- ja rakenneratkaisut on tarkoitus sisällyttää osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä. Tässä yhteydessä on myös mahdollisuus täsmentää puitelain velvoitteita ja varmistaa, että uudistuksen keskeinen tavoite eli väestön perusoikeuksien turvaaminen voidaan saavuttaa. Erityislainsäädäntöön sisällytetään muun muassa säännökset perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon väestöpohjavaatimuksista ja laajan väestöpohjan kuntayhtymistä ja niiden tehtävistä.

Merkittävänä pitkän ajan ratkaisukeinona tulevaisuuden haasteisiin näen terveyden, hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden edistämisen. Tämä on kirjattu myös puitelakiin laajan väestöpohjan kuntayhtymille uutena velvoitteena. Kunnilla tämä velvoite on ollut jo aiemman lainsäädännön pohjalta ja sitä on edelleen vahvistettu mm. kansanterveyslain tuoreella muutoksella, jolla velvoitetaan kuntia seuraamaan väestöryhmittäin terveydentilan kehittymistä. Tätä kautta on tarkoitus päästä käsiksi myös terveyserojen kaventamiseen sekä palvelutarpeen kasvuun.

Terveysasemat ja neuvolat ovat kunnan keskeisimpiä palveluita. Sosiaalihuollossa ihmisten arkea kannattelevat esimerkiksi päivähoito, koti- ja asumispalvelut ja perussosiaalityö. Kuntalaisten näkökulmasta kysymys kuntaliitoksista tai kuntayhteistyöstä kulminoituu yleensä lähipalveluihin. Laajemmalla kuntayhteistyöllä voidaan turvata paremmin lähipalvelut sekä palveluiden saatavuus, laatu ja vaikuttavuus. Henkilöstön saatavuus ja osaaminen voidaan varmistaa isommissa kokonaisuuksissa. Liikkuvia palveluita – kuten Pohjois-Pohjanmaalla linja-autolla kulkeva silmätautien tutkimusyksikkö tai liikkuva hammashuollon yksikkö Vantaalla – voidaan myös paremmin rahoittaa ja hyödyntää isommalla väestöpohjalla. Uudenlaisilla palveluinnovaatioilla voidaan turvata palvelut sekä sosiaalitoimessa että terveydenhuollossa.

Arvoisat kuulijat

Hallitusohjelma tukee uudistumista

Hallitusohjelma antaa osaltaan eväitä niin sosiaalitoimeen kuin perusterveydenhuoltoon, jotta jokaisella kunnalla olisi mahdollisuus hyödyntää palveluinnovaatioita jokaisen kuntalaisen hyväksi.

Hallitus käynnistää terveyden edistämisen politiikkaohjelman, jolla jatketaan kansallisen terveyshankkeen työtä. Hallitusohjelmaan kirjattiin EU-puheenjohtajuuskautemme slogan ”terveys kaikissa politiikoissa” ja PARAS-hankkeen myötä tavoitteenamme on terveys ja hyvinvointi kaikissa kunnissa. Paikallisten ja alueellisten hyvinvointistrategioiden toteuttamiseen tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä sosiaali- ja terveyssektorin lisäksi myös kuntien muilla hallinnonaloilla. Kuntalaisten hyvinvointi rakentuu myös päiväkodeissa, kouluissa, urheilukentillä, kirjastoissa, asumisessa, työelämässä ja kansalaistoiminnassa.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että perusterveydenhuollon asemaa vahvistetaan. Kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki tullaan yhdistämään laiksi terveydenhuollosta. Nyt perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluprosessit ja yhteistyö ei ole kaikelta osin toimivaa. Palveluketjujen uudistaminen, tiedonkulun varmistaminen ja potilaan hoitaminen oikeaan aikaan oikeassa paikassa on myös suuri taloudellinen kysymys. Katkokset ja kitkat hoitoketjujen saumakohdissa ja organisaatioiden välillä aiheuttavat paitsi hankaluuksia palvelujen käyttäjille, myös turhia lisäkustannuksia ja saattavat jopa vaarantaa potilasturvallisuuden. Haaste on suuri, jotta kahden eri toimintaympäristön toimintatavat saadaan ”pelaamaan samaan tahtiin”. Tässä uudistettava lainsäädäntö sekä organisaatioiden raja-aitojen madaltaminen voivat PARAS-hankkeen myötä tuoda merkittäviä hyötyjä.

Palvelurakenneuudistuksen näkökulmasta hallitusohjelmassa on osoitettu painopisteiksi perusterveydenhuolto, sosiaalityö sekä mielenterveys- ja päihdetyö. Lisäksi vanhusväestön hyvän hoidon turvaaminen on hallituskauden keskeisiä kysymyksiä. Myös sosiaalihuollon lainsäädäntöä uudistetaan tarpeen mukaan. Hallitusohjelmassa mainitaan esimerkiksi vammaislainsäädännön uudistamisen jatkotyö. Kaiken toiminnan ja uudistamisen pohjalla tulee olla selkeä ajatus ennaltaehkäisystä, varhaisesta puuttumisesta ja palvelujen vaikuttavuuden lisäämisestä.

STM palvelurakenneuudistuksen tukena

Sosiaali- ja terveysministeriö osallistuu osaltaan tukemaan palvelurakenneuudistusta – muutenkin kuin vain lainsäädäntöä kehittämällä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliseksi ohjausvälineeksi valmistellaan uusi sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma. Siinä määritellään hallituskaudeksi keskeiset sisällölliset tavoitteet, lainsäädäntöhankkeet ja keskushallinnon tärkeimmät ohjaus- ja tukitoimet kunnille.

Perusterveydenhuollon kehittämistyössä siirrytään irrallisista kehittämishankkeista järjestelmälliseen, kattavaan kehittämistoimintaan, joka koordinoidaan valtakunnallisesti. Myös hyvien käytäntöjen levittämistä ohjataan valtakunnallisesti. Tätä varten STM:n hallinnonalan voimavaroja kootaan perusterveydenhuollon kehittämiseksi. Kansallisessa terveyshankkeessa toiminut perusterveydenhuollon aluetukihenkilöiden verkosto on ollut onnistunut toimintamalli – ja tämä tullaan nyt vakinaistamaan alueelliseksi terveyskeskusten kehittämisverkostoksi.

Terveyskeskukset tarvitsevat konkreettista tukea ja työvälineitä toimintansa kehittämiseen. On tärkeää kehittää valtakunnallisesti yhteiset, kansalliset työkalut johtamisen tueksi. Tällaisia tarvittavia työvälineitä ovat esimerkiksi terveyden edistämisen laatumittarit, perusterveydenhuollon kansallinen tuotteistus (kuten erikoissairaanhoidossa on DRG-järjestelmä), johtamiskoulutus sekä hoitotakuun seurantajärjestelmät. Perusterveydenhuollon tuottavuuden mittariksi ei riitä käyntien seuraaminen, vaan tarvitaan aitoa toiminnan sisällön kuvausta ja seurantaa. Vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus ovat keskeiset arviointikohteet terveyspalveluissa - ei saranoiden kuluminen.

Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo siis ottaa napakamman otteen perusterveydenhuollon kehittämisestä ja ohjauksesta. Työtä kehitetään pitkäjänteisesti, kokonaisuutena, tarvittavat voimavarat turvaten. Kuntien viesti ja kritiikki on kuultu. Irralliseksi ja jopa ristiriitaiseksi koettua informaatio- ja normiohjausta koordinoidaan kansallisen kehittämisohjelman avulla. Kehittämistoiminta eri puolilla Suomea kootaan hyvien käytäntöjen ja tutkimushankkeiden tietokantaan niin, että toimijat voivat hyödyntää jo aiemmat innovaatiot. Uudenlaisia työtapoja tarvitaan, mutta pyörää ei tarvitse keksiä joka kunnassa erikseen. Mm. yhtenäiset sähköiset sairaskertomusjärjestelmät ja sähköinen resepti ovat nyt etenemässä vauhdilla (vihdoinkin) ja näistä saadaan myös konkreettista hyötyä ja potilasturvallisuuden parantumista.

Kuntien perussosiaalihuollon työntekijät tekevät vaativaa ja laaja-alaista osaamista edellyttävää työtä. Sosiaalihuollon erityispalveluja järjestettäessä keskeinen lähtökohta on organisoida ne niin, että niillä tuetaan kuntien perussosiaalityötä ja laajemminkin peruspalveluita - ei etäännytetä palveluja ihmisistä eikä missään tapauksessa kuihduteta peruspalveluja. Sosiaalihuollon osalta tässä on vielä paljon parannettavaa. Tarvitaan hyvin yhteen organisoitua työtä sekä valtakunnallisella, alueellisella että paikallisella tasolla.

Kansanterveyslaitoksen, Stakesin ja muidenkin valtionhallinnon tutkimuslaitosten arvokas tutkimustyö ja asiantuntemus valjastetaan entistä enemmän PARAS-hankkeen tueksi. Tutkimuslaitoksilla on oma tärkeä roolinsa auttaa kuntia uudistusten käytännön työssä.

Esimerkiksi Stakes on omalta osaltaan ollut vahvasti tukemassa kuntia kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteutuksessa. Yhteistyössä on STM:n ja Suomen Kuntaliiton kanssa valmisteltu PARAS-indikaattoripaketti kuntien oman valmistelun ja päätöksenteon tueksi ja tietopohjaksi. Tämä tietopaketti toimitetaan kuntien käyttöön sisäministeriön jakelussa kunnille lähipäivinä osana toimeenpanosuunnitelman lomakkeistoa.

Lisäksi Stakes on vastannut sosiaalihuollon hankkeissa mukana olevien kuntien verkostoimisesta keskenään ja valtakunnallisesti. Työvälineinä ovat olleet valtakunnalliset työkokoukset hankekunnille, hankkeiden omat internet-sivustot ja arviointituki- ja koulutus kunnille.

Stakesin valtakunnallisten toimintojen alueellistaminen on merkinnyt tiivistyviä kuntayhteyksiä niillä alueilla, joille alueellistaminen on suuntautunut, sosiaalihuollon osalta erityisesti Keski-Suomessa Jyväskylän seudulla.

Osana sosiaalialan kehittämisohjelmaa Stakes on kehittänyt Hyvät Käytännöt -toimintaa, jolla pyritään tukemaan suoraan kuntien käytännön työntekijöitä. Stakesissa on saatu eri toimintasektorit kattavasti mukaan toimintaan.

Arvoisat kuulijat

Eri henkilöstöryhmien välisen työnjaon kehittämistä tulee jatkaa. Kehittämistyöllä saavutettiin hyviä tuloksia jo Kansallisessa terveyshankkeessa. Potilaat ovat olleet tyytyväisiä nopeaan pääsyyn hoitajavastaanotoille, ja henkilöstö on kokenut yhteistyön parantuneen. Näen työnjaon kehittämiseen perustuvien toimintatapojen juurruttamisen välttämättömänä, jotta saamme eri henkilöstöryhmien osaamisen tehokkaammin käyttöön ja näin turvattua henkilöstövoimavarojen riittävyyttä.

Työnjaon kehittämisessä on otettava huomioon kaikki potilaan hoidon kokonaisuuteen osallistuvat henkilöstöryhmä. Pitkään koulutustehtävissä toimineena pidän tärkeänä myös terveysalan koulutuksen kehittämistä työelämän muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Lisäkoulutuksen kehittämisessä vaatimuksena on tietty valtakunnallinen yhtenevyys, joka on haaste terveysalan koulutusyksiköiden yhteistyölle. Työnjaon uudistaminen vaatii lisäksi tiettyjä lainsäädännön muutoksia, joita on tarkoitus valmistella ensi syksyn aikana.

Sosiaali- ja terveysministeriö tulee olemaan aloitteellinen myös opetusministeriön ja yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen suuntaan. Perusterveydenhuollon painotusta tarvitaan enemmän niin lääkäri- kuin hoitajakoulutuksessa. Samoin sosiaali- ja terveydenhuollon johtajakoulutuksessa on vielä paljon kehitettävää. Hoitotakuun toteutuminen edellyttää osaavan henkilöstön saatavuutta koko sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla. Kiireellisenä ja välttämättömänä näen puuttumisen terveyskeskuslääkärivajeeseen ja hammaslääkärivajeeseen, jotka vaikeuttavat hoitotakuun toteutumista erityisesti Itä-Suomessa. Henkilöstön saatavuus, osaaminen ja työhyvinvointi ovat kriittisiä menestystekijöitä palvelujen toteuttamisessa ja henkilöstön osallistuminen ja osallistaminen ovat keskeistä PARAS-hankkeen toimeenpanon suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kunta- ja palvelurakennehankkeen tarkistuspisteenä on uudistusta koskevan selonteon valmistelu eduskunnalle. Selonteko annetaan vuonna 2009 ja viimeistään tuolloin ratkaistaan tarvittavat lisätoimet. Sosiaali- ja terveysministeriössä tullaan arvioimaan tarkasti ensinnäkin perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon väestöpohjan riittävyyttä ja suunniteltujen ratkaisujen toimivuutta. Toisena keskeisenä arviointikohteena ovat laajan väestöpohjan kuntayhtymät. Kuntien suunnittelemien erikoissairaanhoidon sekä kehitysvammaisten erityishuollon ja muiden sosiaalihuollon erityispalvelujen kuntayhtymäratkaisujen on taattava asianmukainen erikoissairaanhoito ja sosiaalihuollon erityispalvelut kaikissa kunnissa. Myös kriisivalmiuden turvaamiseen tullaan kiinnittämään huomiota. Osana hanketta selvitetään myös palvelujen keskittämistä alueellisesti ja valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysministeriön ja kuntasektorin yhteistyönä. Palvelujen käyttö yli kuntarajojen on erityisesti kaupunkiseuduilla tärkeä muutossuunta.

Arvoisat kuulijat

Ihmiset tekevät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ihmisten tarpeisiin. Tämän pitää näkyä henkilöstön ja henkilöstöjärjestöjen entistä aktiivisempana osallistumisena ja osallistamisena sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen. Tämän pitää näkyä myös siinä, että rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia kunnissa ja kuntien yhteistyöorganisaatioissa arvioidaan siitä näkökulmasta, mikä hyöty niistä on kaikille kuntalaisille ja miten uudistukset saadaan sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaille.

Valtion ja kuntien yhteinen tehtävä on työskennellä hyvän elämän edellytyksien puolesta. Rakenteet, organisaatiot, hallinto ja säädökset ovat vain keinoja tähän päämäärään pääsemiseksi - eivät itsetarkoitus.

Toivotan teille rohkeutta, sitkeyttä ja jaksamista PARAS-hankkeen toteuttamiseen!