Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Risikko: Lain sallittava veteraanien yhteystietojen luovutus kunnille

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.10.2013 15.00
Tiedote -

Valtio maksaa kunnille määrärahaa sekä rintamaveteraaneille kotiin vietäviin palveluihin että rintamaveteraanien kuntoutukseen. Määrärahan suuruus riippuu kunnassa asuvien veteraanien lukumäärästä. Valtiokonttori saa lukumäärätiedon Kelalta. Erityisesti suurissa kunnissa palveluihin oikeutettujen veteraanien löytäminen on osoittautunut vaikeaksi, koska tietosuojasäännökset estävät Kelaa luovuttamasta kunnille tietoa kunnan alueella asuvista veteraaneista. Kelalla on ajantasaiset veteraanien yhteystiedot, koska se maksaa heille kuukausittain rintamalisää. Kunnat ovat joutuneet kierrättämään palveluista kertovat kirjeensä veteraaneille Kelan kautta, koska ne eivät ole voineet saada veteraanien osoitetietoja käyttöönsä.

"Aion esittää lain muuttamista niin, että Kela voi antaa kunnalle tiedon kunnan alueella asuvista sotaveteraaneista. On kohtuuton tilanne, että veteraanit eivät saa heille kuuluvia palveluja sen vuoksi, että tietosuoja estää tarpeellisen tiedonkulun", sanoi sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko puhuessaan 29. lokakuuta Vaasassa.

"Tietosuojalainsäädännön tarkoitus on suojata ihmisten yksityisyyttä. Vaikka tarkoitus on hyvä, tässä tapauksessa se on kääntynyt itseään vastaan ja johtanut turhaan byrokratiaan", ministeri Risikko huomauttaa.

"Koska veteraanit ovat jo hyvin iäkkäitä, heidän on tärkeää tietää,mitä palveluja heillä on mahdollisuus saada. Näin varmistetaan myös, että veteraanien kuntoutukseen ja muihin palveluihin varattuja rahoja ei jää käyttämättä sen takia, että veteraaneja ei tavoiteta", toteaa ministeri Risikko.

Valtiokonttori korvaa kunnille myös tietyt sotainvalideille annettavat kotipalvelut. Valtiokonttorilla on tiedot niistä sotainvalideista, joilla on oikeus valtion korvaamiin palveluihin ja se luovuttaa sotainvalidien yhteystiedot luottamuksellisesti ja vain tätä tarkoitusta varten näiden kotikunnille, jotta lain suomat palvelut sotainvalideille voidaan toteuttaa. Vastaavanlainen menettely voitaisiin mahdollisesti ottaa käyttöön myös Kelan ja kuntien välillä.

Lisätietoja

ministeri Risikko, p. 050 511 3107



Paula Risikko
Sivun alkuun