Ministeri Risikko: Hoitajien lääkkeenmääräämisoikeus etenemässä
Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan hoitajien lääkkeenmääräämisoikeus on etenemässä osana terveydenhuollon henkilöstön työnjaon kehittämistä.
"Uudistuksen myötä terveyskeskuksen vastaanotolla työskentelevät sairaanhoitajat voivat uusia lääkemääräyksen silloin, kun lääkäri ei ole estänyt lääkkeen uusimista. Sairaanhoitajat voivat myös määrätä lääkkeitä toimintayksikössä sovitun työnjaon mukaisesti", ministeri Risikko kertoi Sairaanhoitajapäivillä 5. maaliskuuta Helsingissä.
Ministeri Risikko kertoi, että reseptin uusiminen koskee kroonisesti sairaita potilaita, joille lääkäri on tehnyt hoitosuunnitelman ja joiden terveydentilaa seurataan sairaanhoitajan vastaanotolla.
"Lisäksi terveyskeskuksen päivystyksessä ja ajanvarausvastaanotolla työskentelevät sairaanhoitajat voisivat määrätä lääkkeitä tiettyihin lieviin, äkillisiin infektiosairauksiin."
Oikeus vain rajatulle joukolle
Ministeri Risikon mukaan lääkkeenmääräämisoikeus ei koske kaikkia sairaanhoitajia, vaan liittyy aina työntekijän tehtäväkuvaan ja julkisen perusterveydenhuollon toimintayksikön kanssa solmittuun palvelussuhteeseen. Sairaanhoitajien ohella uudistus koskee myös sairaanhoitajina rekisteröityjä terveydenhoitajia ja kätilöitä.
Edellytyksenä sairaanhoitajan lääkkeenmääräämiselle on lisäkoulutus, johon ministeri Risikon mukaan kuuluisi hoitajavastaanottoon liittyviä kliinisen hoitotyön, lääketieteen ja farmakologian sekä hoidon tarpeen arviointiin liittyviä opintoja.
"Tarkoituksena on, että ammattikorkeakoulut yhteistyössä terveydenhuollon toimintayksiköiden ja lääketieteellisten tiedekuntien kanssa tarjoavat lisäkoulutuksen ja siihen sisältyvän harjoittelun. Koulutukseen valinta edellyttää rekisteröintiä laillistettuna sairaanhoitajana, ammatissa saatua kokemusta ja työnantajan suositusta", Risikko kertoi.
Ministeri Risikko huomauttaa, että uudistuksen seurauksena sairaanhoitajan vastuut selkiytyvät.
"Uudistuksella selkiytetään vastuukysymyksiä, parannetaan tiimityön sujuvuutta sekä nopeutetaan hoitoon pääsyä ja hoidon aloittamista", ministeri Risikko sanoi.
Ministeri Risikko kertoi, että sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisoikeus on ollut voimassa esimerkiksi Yhdysvalloissa 30 vuotta, Englannissa 20 vuotta ja Ruotsissa 15 vuotta.
Lääkkeenmääräämisoikeus osa työnjaon kehittämistä
"Lääkkeenmääräämisoikeuden lisäksi sairaanhoitajille on tulossa oikeus esimerkiksi lähettää potilaita hoidontarpeen arvioinnin edellyttämiin tutkimuksiin sekä päättää potilaiden seurannasta ja hoidosta toimintayksikössä sovitun työnjaon ja hoito-ohjeiden rajoissa", ministeri Risikko sanoi.
Ministeri Risikko kertoi, että työnjaon kehittämistä tukevat lakiesitykset annetaan eduskunnalle vielä tänä keväänä, ja niiden on tarkoitus tulla voimaan ensi vuonna.
"Lisäksi jo käytössä olevia hyviä toimintatapoja edistetään sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisella kehittämisohjelmalla. Toimintatapoja ovat esimerkiksi sairaanhoitajan päivystysvastaanotot yhteispäivystyksissä, psykiatrisen sairaanhoitajan laajennettu tehtäväkuva sekä sairaanhoitajan ja lähihoitajan työnjaon kehittäminen", ministeri Risikko lisäsi.
Lisätietoja
Neuvotteleva virkamies Päivi Kaartamo, puh. (09) 160 74353
Neuvotteleva virkamies Marjukka Vallimies-Patomäki, puh. (09) 160 74170