Ministeri Perho: Asunto on sosiaalinen perusoikeus

Toinen asunnottomuuden syy liittyy elämän kriisiytymiseen. Tähän saattaa johtaa sairaus, työttömyys, avioero. Monella tähän valitettavasti liittyy myös päihde- ja mielenterveysongelmia. Tähän ryhmään kuuluu niin nuoria kuin vanhojakin. Suurin osa on miehiä, mutta valitettavasti tässä suhteessa sukupuolet ovat tasa-arvoistumassa. Aivan oman ongelmansa muodostavat asunnottomat naiset, jotka kotiväkivallan vuoksi yrittävät päästä pois perhehelvetistä. Heidän kohdallaan kyse saattaa olla myös ns. piiloasunnottomuudesta. Se ei näy missään tilastoissa, mutta määrä voi olla hyvinkin suuri, totesi sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho puhuessaan Asunnottomien yön asunnottomuusparlamentissa Helsingissä 17. lokakuuta

Hyvin usein asunnottomuudessa on kyse asunnosta ja tuen tarpeesta, johon pelkkä asunto ei riitä. Siksi tavallisten vuokra-asuntojen rinnalla tarvitaan myös tukiasuntoja ja tukipalveluja, tarvitaan hyvin kohdennettuja ratkaisuja kunkin tarpeiden mukaan, esim. asunnottomille naisille ja nuorille erilaisia kuin asunnottomille vankilasta vapautuneille. Nuorten asumista tuetaan ja tässä suhteessa mm. Nuorisoasuntosäätiö ja Nuorisoasuntoliitto tekevät merkittävää työtä. RAY:n ensi vuoden avustuksista ohjataan 10 milj. euroa lisää pääkaupunkiseudun asunnottomien tukiasumiseen ja palveluiden järjestämiseen. Näistä rahoista merkittävä osa ohjautuu nuorisoasumiseen. Tällä tavoin tuetaan kolmannen sektorin (järjestöjen) toimintaa. Heidän toimintansa on varsinkin vaikeimmin asutettavien kohdalla täysin korvaamatonta, todellista laupeudentyötä. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat mm. Jyväskylän katulähetyksen ja Vailla vakinaista asuntoa olevien toiminta.

Kolmas sektori ei kuitenkaan voi täysin korvata kuntien sosiaalitoimen tarjoamia tukipalveluja. Pelkän vapaaehtoistoiminnan turvin toimiva tukitoiminta ei ole kestävää, vaan kuntien sosiaalitoimella on oltava resursseja antaa tukipalveluja, joita vapaaehtoistoiminta ja kolmannen sektorin toiminta osaltaan tukee. Asunnottomuuden vähentäminen ja ehkäiseminen on nähtävä kunnissa toisaalta asuntotoimen ja sosiaalitoimen välisenä yhteistyönä ja toisaalta yhteistyönä järjestöjen ja muiden toimijoiden välillä, ministeri Perho korosti.

Asunnottomuuden torjumiseksi on tehty paljon. Ainakin tilastojen mukaan ollaan vuoden 1987 jälkeen puolitettu asunnottomien määrä. Erityisesti ovat pienentyneet kaikkein vaikeimmin asutettavien - laitoksissa ja vastaavissa tai sitten suorastaan ulkona asuvien - määrät. Silti edelleen vaikeimmin asutettavia ovat vanhat, alkoholisoituneet miehet ja valitettavasti nykyään myös naiset. Lisääntyvässä määrin kuvaan mukaan ovat tulleet myös muut päihteet. Tämän ryhmän asunto-olojen järjestämistä vaikeuttavat ennen kaikkea asenteet tyyliin: "Itsepähän ovat ongelmansa aiheuttaneet."

Näyttää siltä, että yhteiskunnalla olisi muuten resursseja järjestää asuntoja näille vaikeimmille tapauksille, mutta puuttuu kiinteistöjä. Ja aina kun sellainen jostakin löytyy, niin ympäristön kiivaan vastustuksen takia poliittisilla päättäjillä menee pupu pöksyyn. Löytyy jokin veruke, miksi ei juuri tälle asuntoalueelle voida heitä asuttaa. On vääränlaista itsekkyyttä aina ajatella, että ei ainakaan meidän naapuriin - muiden naapuriin kyllä.

Asunnottomuuden poistamiseksi pitäisi olla valmis uusien ja ennakkoluulottomien ratkaisujen etsimiseen. Ajastusta onkin lanseerattu julistamalla "Epätavallisia asuntoja epätavallisille ihmisille". Asumismuotoja, jossa toisaalta asumista tuetaan, mutta toisaalta siihen liittyy myös omatoimisuutta. Vanhemman polven asunnottomien joukossa on ihmisiä, joilla on kykyjä itse kunnostaa ja parantaa asuntoja. Tietenkin täytyy olla tietyt laatukriteerit, mutta aina asunnon ei kuitenkaan tarvitse olla niin viimeisen päälle.

Lopuksi ministeri Perho painotti, että asunnottomuuden poistamisessa keskeinen vastuu lankeaa kunnille. Valtiovalta tukee näitä ponnisteluja. Sosiaali- ja terveysministeriön tehtävä on yhteensovittaa erityisesti sosiaalipoliittiset toimenpiteet ja asuntopolitiikka. Tähän liittyy taloudellisen syrjäytymisen ehkäisy sosiaalisilla tulonsiirroilla. On torjuttava asumistuen, sosiaalietuuksien ja verotuksen yhteisvaikutuksesta syntyvät loukut. Tämä koskee erityisesti työttömiä lapsiperheistä.