Ministeri Mönkäre vakuutusalasta
Yksilöllisten eläkevakuutusten verokohtelun muutos on saanut valtavasti arvostelua julkisuudessa, vaikka se säilyttää verotuen, joka on selkeä kilpailuetu muihin vastaaviin tuotteisiin. Hallitus haluaa jatkaa yksilöllisten eläkevakuutusten veroetua, mutta siten, että etuus on linjassa yleisen työuran pidentämistavoitteen kanssa, sanoi sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre puhuessaan maanantaina 17. toukokuuta Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton kevätkokouksessa. Vakuutuksenottajan kannalta on tärkeää, että tehdessään eläkevakuutussopimuksen hän on perillä verokohtelusta ja sopimuksen sisällöstä. Onkin toivottavaa, että vakuutusyhtiöt antavat ymmärrettävää tietoa vakuutustuotteistaan, jotta vakuutuksenottaja tietää mihin hän sopimuksella sitoutuu.
Väestön ikääntyminen, työelämän muutokset ja pirstaloituvat elämäntilanteet luovat tarpeita uudenlaisille vakuutustuotteille. Yhteiskunnassa tapahtuvien jatkuvien muutosten johdosta vakuutusyhtiöiden tulee kehittää uusia vakuutusalan tuotteita. Vakuutusalalla on uusien tuotteiden avulla mahdollisuus tarjota kansalaisille turvaa erilaisten riskien varalta. Ala tarvitsee aktiivista tuotekehittelyä ja markkinointia, joiden tulee vastata arkielämän haasteisiin. Vakuutusten tehtävänä on antaa taloudellista turvaa ja varmuutta yksityisille ihmisille, kotitalouksille ja yhteisöille erilaisissa elämän uhka- ja epävarmuustilanteissa.
Suomen vakuutustoiminnalle on tyypillistä lakisääteisen sosiaalivakuutuksen huomattava rooli. Kattava lakisääteinen turva ei tee kuitenkaan tarpeettomaksi vapaaehtoisia vakuutuksia. Henkivakuutus, kuolemanvaravakuutus ja yksilöllinen eläkevakuutus muun muassa täydentävät lakisääteistä turvaa.