Ministeri Mönkäre sairausvakuutuksen rahoituksesta
Sairausvakuutuksen rahoitus saatetaan nyt kestävälle pohjalle sitomalla sairausvakuutuksen maksut vakuutusperiaatteen mukaisesti kulloinkin maksettaviin korvauksiin, totesi sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre eduskunnassa tänään. Jos etuusmenot kasvavat nopeammin kuin maksujen perusteena olevat tulot, maksut nousevat ja päinvastoin.
Vaadittaessa lisää etuuksia, on myös aina harkittava, ollaanko niistä myös valmiita maksamaan, muistutti Mönkäre rahoitusuudistusta koskeneessa lähetekeskustelussa eduskunnassa tiistaina. Vakuutusperiaate toimi jo uudistuksen valmisteluvaiheessa, kun lääkekorvausten ennakoitua nopeampi kasvu uhkasi nostaa maksuja jo yli hyväksyttävänä pidetyn tason ja vauhditti lääkkeiden hintojen alentamista.
Esitetyn uudistuksen rakenne merkitsee välillisesti myös sitä, että rahoittajien edustajat osallistuvat entistä kiinteämmin etuuksia koskevien muutosten valmisteluun. Työtulovakuutuksessa näiden muutosten valmistelu tapahtuisi kolmikantaisesti ja sairaanhoitovakuutuksessa valmisteluun osallistuisivat sosiaali- ja terveysministeriön ohella myös vakuutettujen edustajat.
Mönkäre pitää täysin aiheellisena uudistuksen taustalla ollutta Kansaneläkelaitoksen kritiikkiä siitä, että sairausvakuutuksen rahoitusta ei ole järjestetty kestävällä tavalla. Sairausvakuutusmaksuilla ei ole vuosikymmeniin ollut yhteyttä sairausvakuutuksenmenokehitykseen. Sairausvakuutusmaksuja on pidetty veroina, talouspolitiikan työvälineinä, ja niihin on tehty muutoksia etupäässä suhdannesyistä, totesi Mönkäre.