Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Mönkäre naiskokouksessa Pietarissa

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 3.10.2003 7.01
Puhe -

Naisyrittäjät on saatava monipuolisemmin mukaan liike-elämään, myös aloille jossa he eivät perinteisesti ole toimineet, sanoi sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre Pietarissa perjantaina 3. lokakuuta. Ministeri Mönkäre puhui Naiset muuttavat maailman (Women changing the world) naiskonferenssissa noin 700:lle osallistujalle Venäjältä, Baltian maista ja Pohjoismaista sekä monesta muusta maasta.

Suomen nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu monta tavoitetta naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämiseksi. Koko hallitus kantaakin laajasti vastuuta tasa-arvon edistämisestä Suomessa.

Ministeri Mönkäre totesi, että hallitusohjelman painopisteitä ovat mm. sukupuolivaikutusten arvioinnin sisällyttäminen säädösvalmisteluun, naisten osallistuminen päätöksentekoon, perhe- ja työelämän yhteensovittaminen sekä samanpalkkaisuuden ja työelämän tasa-arvon edistäminen. Hallitus toteuttaa myös yrittäjyyden politiikkaohjelman, jonka yhtenä tavoitteena on parantaa erityisesti naisyrittäjien toimintaedellytyksiä. Vuonna 1997 luotu naisyrittäjälaina on ollut menestystuote ja hyvä esimerkki, ministeri sanoi. - Vakaan taloudellisen kasvun saavuttamisessa naisyrittäjyys ja naisten osallistuminen liiketoimintaan ovat tärkeä kansallinen voimavara.

Ministeri Mönkäre korosti myös lähialueyhteistyön merkitystä ja hankkeita, joiden avulla naisyrittäjyys Venäjällä edistyy. Pietarin konferenssi on kymmenes Naiset muuttavat maailman-konferenssi. Konferenssi kuuluu Pietarin 300-juhlavuoden tapahtumiin.

Sivun alkuun