Ministeri Hyssälä terveyskeskusten toiminnasta
Peruspalveluministeri Liisa Hysssälä kiinnittää terveyskeskusten työn kehittämisessä huomiota neljään asiaan: koulutukseen, johtamiseen, virkaehtosopimusjärjestelmän kannustimiin ja keikkalääkärityöhön. Hyssälä puhui terveyskeskustyön kehittämisestä Helsingissä 4. maaliskuuta ottaessaan vastaan varatuomari, neuvottelupäällikkö Eila Uotilan selvityksen terveyskeskuksissa työskentelevien työn järjestämisestä, toiminnan ohjaamisesta ja työn kehittämisestä.
Ministeri totesi koulutuksen olevan avainasemassa terveyskeskustyössä. Koulutuksen pitäisi motivoida ja innostaa työskentelemään terveyskeskuksissa, mutta näin ei välttämättä nyt ole. Lisäkoulutusta ja koulutuksellisia muutoksia tarvitaan. Myös terveyskeskusten johtamista on kehitettävä. Se vaatii lisää koulutusta ja toisaalta aikaa johtamiselle. Hyssälä muistutti myös, että johtamisen vastuusta on palkittava ja johtamista on työnä arvostettava.
Nykyiset virkaehtosopimuksiin rakennetut kannustimet eivät ministerin mielestä parhaalla tavalla tue niitä terveydenhuoltopoliittisia tavoitteita, joita terveyskeskustoiminnalle on asetettu. Virkaehtosopimusten porkkanat pitäisikin rakentaa palvelemaan paremmin väestön terveystarpeista lähteviä tavoitteita. Hyssälä korosti kuitenkin, että virkaehtosopimuksia voidaan paikallisesti soveltaa hyvin pitkälle, kunhan uskallusta rohkeisiin sovelluksiin riittää.
Lopuksi ministeri toivoi, että ratkaisuja terveyskeskustyön ongelmiin haettaisiin muualta kuin kalliista keikkalääkäritoiminnasta. Karkean arvion mukaan vuokralääkäritoiminnan kokonaisliikevaihto on maassamme noin 25-30 miljoonaa euroa.