Ministeri Hyssälä: Rikosasioiden sovittelu nopeasti valtakunnalliseksi
Rikosasioiden sovittelu on peruspalveluministeri Liisa Hyssälän mielestä saatava valtakunnalliseksi mahdollisimman nopeasti. Pitkään odotetun uudistuksen viipyminen aiheuttaa kentällä hämmennystä ja kunnissa sovittelu on lähtenyt uhkaavasti jo supistumaan.
Hyssälä esitti näkemyksiään rikosasiain sovittelun tulevaisuudesta rikosasiain neuvottelukunnan järjestämässä kutsuseminaarissa Helsingissä torstaina 17. helmikuuta.
Hyssälä uskoo, että poliittista tahtoa tälle hallitusohjelmaan kirjatulle uudistukselle löytyy. Vaaditaan kuitenkin vielä hallituksen yhteinen päätös rahoituksesta.
Sovittelu laajeni 1980-luvun alkupuolelta lähtien niin, että se kattoi 1990-luvun lopulla yli 2/3 väestöstä ja puolet kunnista. Sovittelun tasossa oli kuitenkin suuria eroja ja vähitellen laajeneminenkin pysähtyi. Tilanne oli arvioitava valtakunnallisesti uudestaan.
Hyssälä ei pidä hyvänä tilannetta, jossa suuri osa väestöä on asuinpaikastaan johtuen kokonaan sovittelupalvelun ulkopuolella tai palvelut on järjestetty puutteellisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on saanut aikaan jo yksimielisen esityksen sovittelutoiminnan järjestämisestä. Sitä on viimeistelty yhdessä rikosasioiden sovittelun neuvottelukunnan kanssa.
Koko yhteiskunnan kannalta sovittelutoiminnasta koituva taloudellinen hyöty on kiistaton, sanoi Hyssälä. Rikosasioiden sovittelu on osoittanut vahvuutensa esimerkiksi nuorten alkavan rikoskierteen katkaisussa. Se on tärkeä varhaisen puuttumisen keino. Sovittelun kautta vapaaehtoiset sovittelijat toteuttavat hyvin myönteisellä tavalla vastuutaan tukea tarvitsevista lapsistamme ja nuoristamme, totesi Hyssälä.