Ministeri Hyssälä: Pirkanmaan terveykeskuksissa yhteistyö on voimaa
Pirkanmaan terveyskeskuskierroksen pohjana on terveyskeskusten johtaville lääkäreille tehty kysely oman yksikön ongelmista ja haasteista. Tarkoituksena on laatia terveyskeskusten profiilit paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti ja hakea yhdessä kuntien räätälöityjä ratkaisuja ongelmakohtiin. Pirkanmaan kyselyssä nousi myönteisenä esiin henkilökunnan osaaminen ja sitoutuneisuus. Alueella on myös useita terveyskeskuksia, joissa hoitoon pääsyssä ei ole ongelmia. Ennakkoluulottomuutta osoittavat uudet toimintamallit kuten Sastamalan perusturvahanke tai Mäntän terveydenhuoltoalue. Myös Tampereen kaupungin aktiivisuus terveyskeskuksen vahvistamiseksi niin lääkärin virkoja lisäämällä kuin ostopalveluita käyttämällä on valtakunnallisestikin huomionarvoista toimintaa, sanoi peruspalveluministeri Liisa Hyssälä puhuessaan maanantaina 15. maaliskuuta terveyskeskuskierroksella Tampereella.
Pirkanmaan lääkäritilanne on todella hyvä. Taustalla on varmaan se, että Tampereen yliopiston lääkärikoulutuksessa on paneuduttu perusterveydenhuollon näkökulmaan. Myös valtakunnallinen kehitys on nyt kääntynyt parempaan suuntaan. Lähivuosina valmistuvien lääkärien määrä nousee nopeasti ja jo valmistuu enemmän lääkäreitä kuin heitä siirtyy eläkkeelle. Lääkärivaje helpottaa siis nopeasti.
Terveyskeskusten nykyistä toimintaa on myös tarkasteltava kriittisesti. Lääkärien kritiikki koskeetyön pakkotahtisuutta, palvelujen kysynnän rajattomuutta ja byrokratiaa. Muuttovoittokunnissa peruspalveluiden rakentaminen ei tahdo pysyä väestön kasvun perässä. Aina ei rahallakaan terveyskeskuslääkäriä löydy eli ongelma ei ole yksinomaan palkkauksesta. Nuorten lääkärien huolellinen perehdytys houkuttelee heitä terveyskeskuksiin. Kangasalan terveyskeskus on noussut nuorten lääkärien keskuudessa hyvään maineeseen koulutusmyönteisyytensä vuoksi.
Nykyistä väestövastuujärjestelmää ja kannustavaa palkkausta on kehitettävä kokeilujen ohessa. Joustavat työajat ja työtaakan kohtuullistaminen ovat mahdollisia jo nyt, mikäli tahtoa löytyy. Työn määrää voidaan jakaa myös lääkärin ja sairaanhoitajan työnjakoa tarkastelemalla ja työparitoimintaa kehittämällä. Myös hoitohenkilökunnan palkkausjärjestelmää on kehitettävä kannustavaan suuntaan, sillä nykyinen virkaehtosopimus ei edistä työnjakoa eikä palkitse ehkäisevästä työstä.
Terveyskeskusjärjestelmässämme on paljon hyvää. Kansainvälisessä vertailussa suomalainen terveysasema tarjoaa monipuolista palvelua ja ehkäisevää työtä tehdään sydämellä. Tulossa oleva lainsäädäntö tarkentaa jo olemassa olevaa kuntien järjestämisvastuuta. Hihat on käärittävä ja terveyskeskusten toimintaa ripeästi kehitettävä, jotta kansalaisten hoitoon pääsy kohtuuajassa voidaan turvata, sanoi peruspalveluministeri Liisa Hyssälä.