Ministeri Hyssälä otti vastaan Lääkkeiden viitehintatyöryhmän mietinnön
Lääkkeet ovat tärkeä osa terveydenhuoltoa. Lääkkeillä on kiistaton merkitys sairauksien yhtenä hoitokeinona. Tehokkaan, turvallisen ja kohtuuhintaisen lääkevalikoiman saatavuus on tärkeää potilaille.
Lääkehoito on merkittävästi laajentunut viimeisten vuosikymmenten aikana ja lääkkeiden merkitys sairauksien hoidossa on kasvanut. Hyvillä lääkehoidoilla on pystytty parantamaan potilaan elämänlaatua ja myös pidentämään elinikää. Tästä kehityksestä huolimatta edelleen on paljon sairauksia, joihin ei ole saatavana tehokasta hoitoa. Uusien lääkkeiden kehittäminen tällaisiin sairauksiin on tärkeä asia sekä potilaiden että terveydenhuollon näkökulmasta.
Yhteiskunnan tulee varautua siihen, että uusien ja entistä tehokkaampien lääkkeiden kustannukset tulevat todennäköisesti olemaan nykyisiä lääkkeitä korkeammat. Näin on, koska yhä useampi uusi lääke on tarkoitettu vain pienelle potilasryhmälle ja käyttöön tullaan mahdollisesti ottamaan myös potilaskohtaisesti valmistettuja lääkkeitä.
Yhteiskunnan haasteena onkin löytää uusien lääkkeiden joukosta kustannusvaikuttavat, todelliset keksinnöt. Meidän on löydettävä keinoja, joilla yhteiskunnan varat saadaan riittämään uusiin lääkkeisiin ja niin, että ne olisivat potilaiden saatavilla kohtuullisin kustannuksin.
Uusien lääkkeiden kustannusvaikuttavuuden arviointia on ryhdyttävä tekemään määrätietoisesti. Nykyisin sitä tehdään varsin pienessä määrin ja hajallaan eri paikoissa. Kysymys on siis lääkkeen hoidollisen arvon ja sen käytön hyötyjen ja haittojen punnintaa suhteessa kustannuksiin. Meillä on varsin vähäistä tämän alan asiantuntijoiden yhteistyö. Olen antanut toimeksiannon selvittää, miten voisimme kehittää lääkkeiden kustannusvaikuttavuuden arviointia ja alan asiantuntijoiden yhteistyötä. Tähän palaamme syksyn mittaan.
Tähän työhön panostaminen lääkepoliittisesti tärkeää. Taloudellisten resurssien riittävyys, uusien lääkkeiden hoidollinen arvo sekä lääkkeiden kustannusvaikuttavuus ovat ajankohtaisia kysymyksiä kaikkialla EU-maissa, niin kuin Suomessakin.
Hoidollisen näkökulman lisäksi lääkkeillä on myös huomattavia taloudellisia vaikutuksia. Yhteiskunta korvaa merkittävän osuuden potilaiden lääkekustannuksista, yli miljardia euroa vuositalolla.
Lääkekorvausmenojen kasvu on ollut voimakasta 2000-luvulla viime vuotta lukuun ottamatta. Vuosittainen kasvu on vaihdellut viime vuoden 2,2 %:sta 13,3 %:iin. Kasvun hillitsemiseksi on toteutettu viime vuosina useita eri toimenpiteitä, kuten esimerkiksi vuonna 2003 käyttöön otettu lääkevaihto sekä vuonna 2006 vahvistettujen tukkuhintojen alentaminen 5 prosentilla, lääkkeiden hintalautakunnan hinnantarkistukset ja lääkekohtaisen omavastuuosuuden käyttöönotto lisäkorvauksissa. Myös uusien lääkkeiden tulo lääkevaihtoon vähensi lääkekorvauskustannusten kasvua. Lääkevaihtoa lukuun ottamatta toimenpiteet ovat olleet lähinnä kertaluonteisia.
Lääkekorvausmenojen vuosittaisen reaalikasvun rajaksi on asetettu 5 % vuosille 2008-2011. Lääkekorvausmenojen kasvu on pidettävä kohtuullisella tasolla, jotta voimme rahoittaa tulevaisuuden lääkkeet niitä tarvitseville. Lääkekorvausjärjestelmän toimivuutta tullaan arvioimaan erillisessä virkamiestyöryhmässä. Kehysneuvotteluissa on sovittu potilaan omavastuun lisäämisestä silloin, jos hän kieltäytyy valitsemasta apteekin tarjoamaa halvempaa lääkevalmistetta. Rinnakkaisvalmisteiden tuomaa hintakilpailua onkin hyödynnettävä tehokkaasti.
Tällä hetkellä useista lääkkeistä on saatavana vastaava rinnakkaisvalmiste, joka sisältää saman määrän samaa lääkeainetta kuin alkuperäinen lääke. Potilaan näkökulmasta ja sairauden hoidon kannalta tällaisilla lääkkeillä ei lähtökohtaisesti ole hoidollisia eroja, mutta hintaero niiden välillä voi olla huomattava. Maksajan tehtävänä on punnita, tuoko kalliimpi lääke jotakin lisähyötyä, jotta korkeampi hinta olisi perusteltua maksaa. Jos tällaista lisähyötyä ei pystytä osoittamaan, voidaan kysyä, tulisiko yhteiskunnan maksaman korvauksen olla samansuuruinen molempien valmisteiden kohdalla. Järjestelmän tulisi kuitenkin sallia potilaskohtaiset poikkeukset perustellusta syystä, esim. hoidollisella perusteella.
Nyt luovutettu viitehintaa koskeva selvityksen tekemissä on olleet mukana lääkealan eri toimijatahot. Viitehintatyöryhmän selvityksessä on tarkasteltu nykyisiä lääkekorvauskäytäntöjä, kuten lääkevaihtoa, ja sitä, miten lääkekorvaukset ovat kehittyneet viime vuosina. Itse viitehintajärjestelmän osalta työryhmä on esittänyt eri maissa käytössä olevia viitehintajärjestelmiä sekä kuvannut kolme erilaista viitehintamallia. Lisäksi selvityksessä on arvioitu erilaisten viitehintamallien kustannusvaikutuksia. Kuten selvityksestä ilmenee viitehintajärjestelmä on käytössä useissa Euroopan maissa. Viitehintajärjestelmän kanssa useimmissa maissa on käytössä samanaikaisesti myös lääkevaihto.
Työryhmä toteaa, että suppea viitehintamalli olisi käyttöönotettavissa vuoden 2009 alusta. Suppeassa viitehintamallissa samaan ryhmään sijoitettaisiin samaa lääkeainetta sisältäviä valmisteita. Tämä tarkoittaisi sitä, että viitehintajärjestelmä koskisi vain osaa kaikista korvattavista lääkkeistä ja huomattava osa, kuten uudet alkuperäislääkkeet, jäisivät tämän järjestelmän ulkopuolelle.
Sosiaali- ja terveysministeriössä tullaan valmistelemaan esitys Suomen viitehintamallista, jonka vien sosiaalipoliittisen ministeriryhmän käsiteltäväksi.
Hallitus on sitoutunutlääkekustannusten nousun hillitsemiseen sekä turvallisen lääkehoidon edistämiseen ja kattavan lääkehuollon turvaamiseen. Odotan lääkkeiden kustannusvaikuttavuuden arvioinnin käyttöönotolta uutta välinettä lääkehoidon tehostamiseksi ja kustannusten hillitsemiseksi. Tavoitteena on myös se että se ohjaa paremmin vaikuttaviin hoitokäytäntöihin. Lääkekustannusten nousun hillitsemillä ei pelkästään säästetä yhteiskunnan kuluja, vaan myös potilaiden maksamia lääkekuluja, jotka uhkaavat nousta. Erityisesti pienituloisten ja paljon sairastavien potilaiden sairaanhoitokulujen vähentämiseksi selvitetään parhaillaan maksukattojen yhdistämistä.