Ministeri Hyssälä mielenterveyskonferenssin suosituksista
Suomi ja muut Euroopan maat ottavat lämpimästi vastaan aloitteet, joita tehtiin Euroopan mielenterveyskonferenssissa Helsingissä tällä viikolla, peruspalveluministeri Hyssälä kertoi toimittajille konferenssin päätöstiedotustilaisuudessa mielenterveysjulistuksen allekirjoittamisen jälkeen perjantaina 14. tammikuuta.
"Meidän on saatava mielenterveys olennaiseksi osaksi kansanterveyttä. Vain siten saamme vähennettyä leimaamista ja vanhanaikaisia asenteita, jotka näkyvät koko mielenterveyden kentällä", Hyssälä sanoi.
Hyssälä sanoi, että mahdollisimman lähellä ihmisiä tarjottavien mielenterveyspalvelujen tarve on suuri. "Mutta meidän on muistettava, että mielenterveys ei ole pelkästään terveyskysymys", hän sanoi ja muistutti kaikkien yhteiskuntalohkojen toiminnan ja päätöksenteon vaikuttavan mielenterveyteen.
Ministeri painotti sitä, että mielenterveyskonferenssin suosituksia on noudatettava mielenterveyspolitiikassa. Hän lupasi, että Suomi tukee Maailman terveysjärjestöä sen seuratessa tänään allekirjoitettujen asiakirjojen päätösten toimeenpanoa. Ministeri muistutti seuranta- ja arviointijärjestelmien merkityksestä mielenterveyspolitiikan toteuttamisessa.