Ministeri Hyssälä Influenssapandemiaan varautumisesta
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä pitää influenssapandemiaan varautumista järkevänä, koska asiantuntijat pitävät maailmanlaajuisen influenssapandemian puhkeamista todennäköisenä. Kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa, milloin se alkaa, jos alkaa ollenkaan. Myöskään ei voida ennustaa mahdollisen epidemian vakavuutta. Pandemian todennäköisyys on kuitenkin niin suuri, että sen paremmin terveydenhuolto kuin yhteiskunnan muutkaan sektorit eivät voi jättää varautumatta siihen.
Samat varautumisen suuntaviivat pätevät kaikkiin tarttuviin tauteihin ja jossain määrin muihinkin yhteiskunnan toimintaa uhkaaviin tilanteisiin. Pandemiauhan edessä kaikki hallinnonalat päivittävät valmiussuunnitelmiaan ja lisäävät resurssejaan mahdollisuuksiensa mukaan. Varautumiseen käytettävät rahat ja työ eivät mene hukkaan, vaikka influenssapandemiaa ei tulisikaan. Yhteiskunnassa voi milloin tahansa sattua esimerkiksi suuronnettomuuksia, joissa valmiuden tasoa koetellaan.
Hyssälän mielestä pandemiaan varautumista valmistelevan työryhmän 2.12.2005 jättämän väliraportin toimenpidelinjaukset ovat oikean suuntaisia. Ministeri pitää tärkeänä, että tartuntatautien ehkäisyn resursseja vahvistetaan ja alueellista tartuntatautien valvontaa ja ohjausta tehostetaan.