Ministeri Hyssälä haluaa helpottaa masennustoipilaan paluuta työhön
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä toivoo, että osapäiväistä sairauspäivärahaa voitaisiin käyttää tehokkaammin masennustoipilaan työhön paluun tukemiseen. ”Mitä pitempään työntekijä on poissa työstä sairauden vuoksi, sitä vaikeampi hänen paluunsa työhön on. On tärkeää toimia siten, että tarpeettoman pitkiltä sairauspoissaoloilta vältytään.”
Vuoden 2007 alusta osasairauspäiväraha on ollut käytettävissä madaltamaan työhön paluun kynnystä. Sen yhtenä edellytyksenä on, että työntekijä on ollut sairauspäivärahalla yhtäjaksoisesti vähintään 60 päivää.
Sata-komitea on valmistellut ehdotusta 60 päivän karenssin lyhentämiseksi. ”Aion antaa asiaa koskevan lakiesityksen heti, kun se on valmistunut. Esitys voitaisiin antaa jo tänä syksynä”, ministeri Hyssälä kertoi masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävän Masto-hankkeen seminaarissa 7. lokakuuta Helsingissä.
Masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvat ovat pääosin, ja yhä useammin, keskimäärin iältään alle 50-vuotiaita, hyvin koulutettuja naisia, joilla olisi vielä 15 vuottatyöelämässä jäljellä. Naisten masennuksesta aiheutuvat työkyvyttömyyseläkkeet ovat viime vuosina olleet erityisessä kasvussa.
”Osana Masto-hanketta tehdään selvitys siitä, missä ammattiryhmissä päädytään muita useammin eläkkeelle masennuksen vuoksi. Samassa yhteydessä tarkastellaan sukupuolten välisiä eroja. Odotan, että selvitys antaa tarvittavaa tietoa ennaltaehkäisevän toiminnan tueksi.”
”Masennus on ihmiselle ikävää, mutta myös iso kansantaloudellinen kysymys. Masennusperusteisista työkyvyttömyyseläkkeistä ja sairauspoissaoloista aiheutui viime vuonna yhteensä noin 600 miljoonan euron kustannukset. Noin 37 000 suomalaista on ennenaikaisesti eläkkeellä masennuksen takia.”
”Masennusperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden vähentäminen ja masennuksen ehkäisy vaatii meiltä kaikilta erityistä huomiota ja tarttumista asiaan. Tästä syystä vuosi sitten käynnistettiin laaja-alainen Masto-hanke.”
”Tänään julkaistun Masto-hankkeen toimintaohjelman keskeinen sanoma liittyy työpaikkojen ja terveydenhuollon käytäntöjen ja toiminnan kehittämiseen. Yhteisen tavoitteemme – masennusperusteisen työkyvyttömyyden tuntuvan vähentämisen, pitkällä tähtäimellä jopa puolittamisen – kannalta on erityisen arvokasta, että kaikki keskeiset toimijat ovat sitoutuneet toimintaohjelman toteuttamiseen.”
”Tästä seminaarista lähtee liikkeelle Masto-kiertue eri puolille Suomea. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään Tampereella marraskuun alussa. Kiertue päättyy ensi vuoden maaliskuussa Helsinkiin.”
Lisätietoja: erityisavustaja Marja Tallavaara, puh. 040 501 2889