Ministeri Huovinen: Sosiaalihuoltolain uudistus vahvistaa vaikuttavaa asiakastyötä
Peruspalveluministeri Susanna Huovisen mukaan sosiaalihuoltolain uudistuksella varmistetaan sosiaalihuollon toimivuus vaikeinakin aikoina.
"Uudistusten tarkoituksena on vahvistaa mahdollisuuksia tehdä vaikuttavaa asiakastyötä. Meidän on huolehdittava siitä, että ammattiryhmien välinen työnjako vastaa asiakkaiden tarpeita ja työn vaativuus ammattiryhmän koulutusta. Asiakkaille on ratkaisevan tärkeää se, että apua on saatavilla juuri silloin, kun sitä tarvitaan", painotti ministeri Huovinen Aikuissosiaalityön päivillä Jyväskylässä keskiviikkona 8. tammikuuta.
Sosiaalihuoltolain uudistus on loppusuoralla, ja luonnos hallituksen esitykseksi on tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle helmikuussa. Ministeri Huovinen uskoo, että lakiesitys tarjoaa tärkeitä välineitä ja mahdollisuuksia sosiaalityön toteuttamiseen ja kehittämiseen.
"Asiakkaiden yhdenvertaisuus ja tarvetta vastaavien palvelujen saaminen oikea-aikaisesti on pyritty turvaamaan koko sosiaalihuoltoa koskevien yhteisten säännösten avulla. On tärkeää, että asiakas tietää kehen voi olla tarvittaessa yhteydessä."
"Valmistelua on tehty sosiaalihuollon kenttää kuullen. Asiantuntijoiden kommentteja pyydetään edelleen esityksen tullessa lausuntokierrokselle. Toimivaa ja hyvää lainsäädäntöä voidaan tehdä vain siten, että kuullaan riittävästi sekä asiakkaiden, että työntekijöiden näkemyksiä. Samalla on huolehdittava siitä, että kentällä on realistiset mahdollisuudet työn toteuttamiseen."
Sosiaalihuoltolain uudistuksen lisäksi tarvitaan muitakin muutoksia, jotta apua tarvitsevat saavat oikeanlaista tukea. Ministeri Huovisen mukaan sosiaalityön yhden menetelmän, toimeentulotuen, rooli on muuttunut niin paljon, että se vaatii uudistamista.
"Alun perin toimeentulotuen oli tarkoitus olla lyhytaikainen, tehokas ja takaisin elämän perusraiteelle palauttava tuki, johon liittyi elämänhallinnan vahvistaminen sosiaalityön avulla. Toimeentulotuesta on kuitenkin muodostunut yhä enemmän pitkäkestoinen, muun perusturvan aukkoja paikkaava järjestelmä, jota kuntien on ollut vaikea hoitaa nykyisillä voimavaroilla", ministeri totesi.
Ministeri Huovinen kommentoi puheessaan myös hiljattain uutisoitua suomalaisten arvokyselyä.
"Arvotutkimuksessa monet suomalaiset olivat sitä mieltä, että yhteiskunnassamme holhotaan liikaa. Olisin halunnut tietää, mitä tällä holhoamisella tarkoitetaan. Kannattaa muistaa, että hankalan elämäntilanteen vuoksi kuka tahansa saattaa yllättäen tarvita yhteiskuntamme turvaverkkoja ja huolenpitoa. Minulle holhoaminen on eri asia kuin huolenpito."
Lisätietojaerityisavustaja Laura Lindeberg, p. 040 826 8292
Muualla palvelussamme