Ministeri Huovinen: Iäkkäät mukaan palvelujen suunnitteluun
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen pitää tärkeänä sitä, että iäkkäät ihmiset otetaan mukaan suunnittelemaan juuri heille sopivia palveluja.
"Kaikilla ei ole mahdollisuutta asua omassa kodissaan, mutta pitkäaikainen hoito laitoksessa ei ole ensisijainen paikka arvokkaan elämän näkökulmasta. Siksi olemme sosiaali- ja terveysministeriössä tukemassa kuntia erilaisten välimuotoisten palveluiden kehittämisessä. Toivon, että saamme myös ikääntyneet mukaan ideoimaan ja kehittämään juuri heille sopivia palvelumuotoja, jotka auttavat heitä elämään arvokasta arkea", toteaa ministeri Huovinen
Ministerin mukaan välimuotoisia palveluja voisivat olla esimerkiksi monimuotoinen päivätoiminta tai yhteisöllinen asuminen eri muodoissaan. Myös omaishoito on hyvä vaihtoehto.
"Suurin osa iäkkäistä, yli 90 prosenttia yli 75-vuotiaista, asuu tahtonsa mukaan omassa kodissaan, jonka he ovat valinneet vanhuutensa ajan asunnoksi. Vanhuspalvelulain mukaan pitkäaikainen hoito ja huolenpito pitää järjestää ensisijaisesti kotona tai kodinomaisessa asuinympäristössä. Kotihoito on hyvä toteuttaa omaishoidon tuen avulla aina silloin, kun iäkkäällä henkilöllä on omaishoitajaksi halukas ja kykenevä omainen tai läheinen. Järjestelyn on oltava myös iäkkään henkilön oman toivomuksen mukainen", ministeri muistuttaa.
Ministerin mukaan kunnat ovat vähitellen muuttaneet palvelurakenteitaan ja vähentäneet laitoshoitoa, mutta muutos on ollut varsin maltillista.
"Palvelurakenne on paikoin edelleen kovin laitosvaltainen, sillä ympärivuorokautinen hoito ei ole juurikaan vähentynyt 2000-luvulla. Sosiaali- ja terveysministeriö on korostanut ohjauksessaan iäkkään ihmisen oikeutta kodikkaaseen asuinympäristöön ja hyvään arkeen silloinkin, kun hän tarvitsee hoitoa ympäri vuorokauden. Laitoshoitoon pitäisi päätyä vain siinä tapauksessa, että siihen on lääketieteelliset perusteet tai turvallista hoitoa ei voida muuten järjestää."
"Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmistelussa vanhuspalvelulain muutos, jolla edelleen korostetaan avopalveluiden ensisijaisuutta. Jatkossa vahvistetaan velvollisuutta selvittää muut vaihtoehdot arvokkaan elämän turvaamiseksi. Samalla tarvitaan vahvaa ohjausta avopalveluiden ja välimuotoisten palveluiden kehittämiseen."
Ministeri Huovinen puhuu sunnuntaina 5. lokakuuta Vanhustenpäivän valtakunnallisessa pääjuhlassa Mikkelissä ja maanantaina 6. lokakuuta Seniorimessuilla Jyväskylässä.
Lisätietojaerityisavustaja Laura Lindeberg, p. 040 826 8292