Masto-hanke arkipäiväisti masennuksen
Yksi masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävän Masto-hankkeen tärkeimmistä saavutuksista on masennuksen arkipäiväistyminen. Kun masennuksesta voidaan työpaikoilla entistä avoimemmin puhua, myös siihen liittyvät ongelmat voidaan ratkaista.
"Masennus on tullut kaapista ulos työpaikoilla. Se ymmärretään yhdeksi sairaudeksi muiden joukossa. Masennukseen voi sairastua ja siitä voi toipua. Toipumiseen voidaan vaikuttaa myös työelämän keinoilla", totesi sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula avatessaan Masto-hankkeen päätösseminaarin tiistaina 15. helmikuuta Helsingissä.
Masennus on yksittäisistä sairauksista yleisin työkyvyttömyyseläkkeen peruste. Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoimassa Masto-hankkeessa on kolmen ja puolen vuoden ajan etsitty keinoja masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden vähentämiseen.
Koska työkyvyttömyyden taustalla on sekä työelämään että terveydenhuoltoon liittyviä kysymyksiä, niiden ratkaisemisessa tarvitaan tiivistä yhteistyötä. Masto-hankkeessa keskeistä on ollut aktiivinen yhteistyö terveydenhuollon, työpaikkojen, järjestöjen ja eri hallinnonalojen välillä. Hanke on hyvä esimerkki siitä, kuinka havaittuun ongelmaan tartutaan tehokkaasti yhdessä.
"Masto-hanke on rummuttanut työkyvyn varhaisen tuen ja työhön paluun toimintatapojen saamista osaksi työpaikkojen arkea. Tärkeä havainto on, että samoilla opeilla ja yhteistyökäytännöillä voidaan vähentää myös muista syistä aiheutuvaa työkyvyttömyyden uhkaa", sanoi ministeri Rehula.
Työ tulisi ymmärtää myös työkykyä ylläpitävänä mahdollisena kuntoutusmuotona, ei pelkkänä riskitekijänä. Investointi ennaltaehkäisyyn ja työntekijän työssäkäynnin tukemiseen - esimerkiksi osasairauspäivärahan tai työkokeilujen avulla - on tuottavaa toimintaa, jota yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon kanssa tukee.
Ennenaikaisen eläköitymisen vähentäminen on pitkäjänteistä työtä, ja Masto-hankkeen tulokset näkyvät vasta vuosien päästä. Vuosina 2008-2009 uusien masennusperäisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kääntyi kuitenkin jo laskuun. Tuoreiden vuoden 2010 lukujen mukaan sama myönteinen trendi jatkuu työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeissä edelleen.
Lisätietoaprojektikoordinaattori Kirsi Hakala, p. 050 4300 130valtiosihteeri Eeva Kuuskoski, p. 040 353 2432
Muualla verkossa
Masto-hanke masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi