Lisää rahaa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistamiseen
Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt myöntää yhteensä 34,4 miljoonaa euroa valtionavustusta kahdeksalle sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeelle vuosille 2009-2011. Suurin osa avustuksesta, 16,3 miljoonaa euroa, annettiin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (Kaste) linjausten mukaista avustusta jaettiin nyt toisen kerran.
Suurin avustussumma, 11,3 miljoonaa euroa, myönnettiin Etelä-Suomen Lapsen ääni -kehittämisohjelmalle, joka korostaa ongelmien ehkäisyä, varhaista tukea ja nopeaa puuttumista. Tavoitteena on vahvistaa laajaa yhteistyötä kuntien ja järjestöjen välillä. Väli-Suomen lasten, nuorten ja lapsiperheiden kehittämishankkeelle myönnettiin 5 miljoonaa euroa muun muassa perhepalveluverkostojen ja lasten kehitysympäristöihin tuotavien palvelujen kehittämiseen.
Jokaisessa viidestä Kaste-alueesta on näiden avustuspäätösten jälkeen käynnissä laaja lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämishanke.
Tukea myös terveyden edistämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Terveempi Pohjois-Suomi -hanke tavoittelee terveyden edistämisen rakenteiden kehittämistä. Rahaa myönnettiin 2,9 miljoonaa euroa muun muassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteiden luomiseen, johtamisen uudistamiseen ja kuntalaisten omatoimisuuden vahvistamiseen.
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto -hanke sai 2,7 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työhyvinvoinnin, johtamiskäytäntöjen ja toimintamallien uudistamiseen.
Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut saa 3,8 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen yhteisen kehittämisrakenteen luomiseen.
Mielenterveys- ja päihdetyöhön toimintamalleja, ikäihmisille osallisuuden lisäämistä
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän Välittäjä 2009 -hanke saa avustusta 3,4 miljoonaa euroa ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Tervein mielin Pohjois-Suomessa -hanke 1,9 miljoonaa euroa. Niillä halutaan muun muassa luoda uusia työmuotoja mielenterveys- ja päihdetyöhön, parantaa palvelujen toimivuutta sekä uudistaa avohoitoa ja kuntoutusta.
Väli-Suomen alueella Ikäkaste-hanke parantaa ikäihmisten osallisuutta palvelujen suunnittelussa ja kehittää elinympäristöä toimintakykyä ja hyvinvointia tukevaksi. Sille myönnettiin avustusta 1,9 miljoonaa euroa.
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen myönnettiin avustusta aiesopimusten mukaisesti yhteensä 1,4 miljoonaa euroa yhdeksälle kaupungille (Espoo, Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Tampere, Turku ja Vantaa).
Hankekoordinaatio Tekesin kanssa jatkuu, seuraava haku päättyy vuoden lopussa
Joulukuun lopussa 2008 päättyneeseen hakuun tuli yhteensä 33 avustushakemusta, joista 24 oli Kaste-ohjelman teema-alueilta ja 9 koski aiesopimusten mukaisia pitkäaikaisasunnottomuushankkeita. Avustuksia suunnataan laajoihin ja merkittäviin kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeisiin, joiden aikaansaamilla uudistuksilla on edellytykset levitä ja juurtua kaikkiin kuntiin.
Avustusten haku sovitettiin osittain yhteen Tekesin Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä -ohjelman kanssa. Yhteisesti koordinoitu haku koski palvelukokonaisuuksia, jotka lähtevät eri asiakasryhmien – kuten ikääntyneiden, lapsiperheiden tai mielenterveys- ja päihdeongelmaisten – tarpeista ja ylittävät sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon organisaatiorajat. Hankekoordinaatio jatkuu Tekesin saamien hakemusten osalta. Näistä hakemuksista tehtäviä päätöksiä odotetaan maaliskuun loppuun mennessä.
Kaste-ohjelman kolmannella hakukierroksella painopisteet ovat perusterveydenhuollon vahvistamisessa, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, osallisuuden lisäämisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä sekä henkilöstön kehittämisessä ja työhyvinvoinnin edistämisessä. Vuoden 2010 valtionavustusten hakuaika päättyy 31.12.2009.
Lisätietoja
apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, puh. (09) 160 73859
hallitusneuvos Anne Kumpula, puh. (09) 160 74113
ylitarkastaja Salme Kallinen-Kräkin, puh. (09) 160 73228