Lausunnonantajat kannattavat tupakkalakimuutosesitystä
Sosiaali- ja terveysministeriö on saanut lausunnot ministeriössä valmistellusta lakiluonnoksesta tupakkalain muuttamiseksi (Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi). Lakia muutettaisiin siten, että tupakkatuotteiden myynti muuttuisi luvanvaraiseksi ja luvan käsittely ja myöntäminen maksulliseksi. Luvan myöntäisi ja maksun saaja olisi kunta. Kunta vahvistaisi maksun taksan sellaiseksi, että sillä katettaisiin vain luvan käsittelystä ja myöntämisestä kunnalle aiheutuvat kustannukset. Kunta voisi tietyin edellytyksin peruuttaa antamansa myyntiluvat. Savukkeiden vähittäismyyntipakkauksen vähimmäiskooksi ehdotetaan 20 savuketta.
Lausunnonantajat suhtautuivat varsin myönteisesti ehdotukseen. Suurin osa lausunnonantajista kannatti vähittäismyynnin luvanvaraisuutta, lupakäsittelyn maksullisuutta ja luvan peruuttamista hyväksyttynä ja perusteltuna toimenpiteenä. Myös savukerasian 20 savukkeen vähimmäiskoko sai lausunnonantajien laajan hyväksynnän.
Lausuntoja tupakkalain muutosesityksestä pyydettiin mm. ministeriöiltä, kunnilta, lääninhallituksilta, tupakkateollisuudelta ja kaupan järjestöiltä
Hallitus käsittelee tupakkalain muutoksen todennäköisesti tammi-helmikuussa.
Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Olli Simonen, puh. 160 743 76