Lastensuojelun asiakkaille järjestettävä sosiaalityöntekijän esittämät palvelut
Kunnan on järjestettävä lapselle ja perheelle ne sosiaalihuollon palvelut, jotka lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä arvioi välttämättömiksi lapsen terveyden ja kehityksen kannalta.
Hallitus esitti keskiviikkona 29. joulukuuta asiaa koskevan lain vahvistamista. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki torstaina.
Tavoitteena on parantaa erityisesti kotipalvelun saatavuutta niitä kipeimmin tarvitseville perheille. Sosiaalityöntekijä kirjaa arvion palvelujen välttämättömyydestä lapsen tai vanhemman asiakassuunnitelmaan ja kunta vastaa siitä, että asiakas saa palvelut sosiaalityöntekijän esittämän ajan kuluessa. Palveluista tulee tehdä päätös.
Uudistus ei lisää asiakkaiden oikeuksia tai kunnan velvollisuuksia. Se korostaa lastensuojelutyön luonnetta lapselle ja perheelle tukea antavana palveluna, jonka avulla lapsia ja heidän perheitään voidaan auttaa oikea-aikaisesti. Oikea-aikaisen tuen avulla voidaan ehkäistä myöhempää raskaampien ja kalliimpien tukitoimien tarvetta.
Laki tulee voimaan 1. tammikuuta 2011.
LisätietojaNeuvotteleva virkamies Lotta Silvennoinen, p. 09 160 74358Muualla palvelussamme
Lastensuojelu Linkki toiselle sivustolle
Muualla verkossaLastensuojelun käsikirja (Sosiaaliportti) Linkki toiselle sivustolle