Lasten ja nuorten terveystarkastuksia parannetaan ja yhdenmukaistetaan
Valtioneuvosto antoi torstaina 28. toukokuuta asetuksen neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta. Asetuksessa säädetään terveystarkastuksista neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Riittävillä ja säännöllisillä terveystarkastuksilla ja terveysneuvonnalla halutaan tehostaa varhaista tukea ja ehkäistä syrjäytymistä.
Asetuksessa säädetään muun muassa, että neuvoloissa otetaan kouluterveydenhuollon tapaan käyttöön laajat terveystarkastukset, joihin osallistuu koko perhe. Asetus edellyttää, että peruskoulun kahdeksasluokkalaisten laajassa terveystarkastuksessa arvioidaan oppilaan erityiset tarpeet ammatinvalinnan ja jatko-opiskelun kannalta sekä suunnitellaan tarvittavat tukitoimet yhteistyössä muun oppilashuollon kanssa.
Asetus tulee voimaan 1. heinäkuuta 2009, mutta kunnat saavat siirtymäaikaa järjestää määräaikaiset terveystarkastukset asetuksen mukaisiksi 1.1.2011 mennessä.
On arvioitu, että asetuksen vuoksi kuntien menot kasvaisivat vuonna 2011 yhteensä 36,9 miljoonaa euroa. Valtionosuus kustannuksiin on puolet, joten kunnille maksettavaa valtionosuutta korotetaan 18,45 miljoonaa euroa. Tämä summa jakaantuu puoliksi vuosille 2010 ja 2011. Yksittäisen kunnan menojen kasvu riippuu siitä, kuinka paljon nykyisiä palveluja pitää parantaa, jotta ne tulevat asetuksen mukaisiksi.
Neuvoloiden toimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa on ohjattu tähän asti kansallisilla oppailla ja suosituksilla. Kunnissa suosituksia on noudatettu kirjavasti ja lasten, nuorten ja perheiden palvelut ovat olleet eritasoisia riippuen asuinkunnasta. Heinäkuun alussa voimaan tulevalla asetuksella halutaan taata riittävät ja yhtenäiset palvelut lapsille ja nuorille asuinkunnasta riippumatta.
Lisätietojalääkintöneuvos Merja Saarinen, p. (09) 160 74030
ylitarkastaja Marjaana Pelkonen, p. (09) 160 74036
Muualla palvelussamme Neuvolat
Kouluterveydenhuolto
Opiskeluterveydenhuolto
Asetus vähentää alueellista eriarvoisuutta ja ehkäisee syrjäytymistä (Tiedote 28.5.2009) Asetus sitoo kunnat parantamaan lasten ja nuorten ehkäiseviä terveyspalveluita (Yläkulma)