Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Lapsiasiavaltuutetun toimikaudeksi viisi vuotta

Sosiaali- ja terveysministeriö
21.4.2005 10.54
Tiedote -

Syyskuun alussa toimintansa aloittavan lapsiasiavaltuutetun toimikausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita tähän tehtävään korkeintaan kahdeksi kaudeksi. Hallitus antoi torstaina asetuksen lapsiasiavaltuutetun toimikaudesta, kelpoisuusvaatimuksista sekä lapsiasianeuvottelukunnan kokoonpanosta.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävään vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä perehtyneisyys tehtäväalaan. Lapsiasiavaltuutetun toimistossa tulisi lisäksi olla oikeudellista asiantuntemusta, joko valtuutetulla itsellään tai jollain muulla toimistossa työskentelevällä.

Toimiston muu henkilökunta nimitetään valtuutetun ehdotuksesta. Näin valtuutettu voi itse vaikuttaa siihen, minkä alojen asiantuntemusta hänen johtamassaan toimistossa on. Toimistossa voisi työskennellä määräaikaisesti eri hallinnonalojen asiantuntijoita.

Lapsiasiavaltuutetun apuna toimii lapsiasianeuvottelukunta, jonka hallitus nimittää valtuutetun ehdotuksesta. Neuvottelukunnan toimikausi on saman pituinen kuin valtuutetullakin.

Lisätietoja: Lakimies Virpi Kölhi (09) 160 74206

Sivun alkuun