Lapsen etu aina ensisijainen ripissä ja sielunhoidossa

Luterilaisessa kirkossa on aiemmin korostettu rippisalaisuuden ehdottomuutta, jolloin ilmoitusvelvollisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Uudella menettelytapaohjeella, ilmoitusvelvollisuuden painottamisella sekä koulutuksella parannetaan lapsen suojelun ensisijaisuutta ripissä ja sielunhoidossa.

Lastensuojeluasioista vastaava peruspalveluministeri Paula Risikko, kirkollisasioista vastaava urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallin ja oikeusministeri Tuija Brax tapasivat 8.12.2010 Mikkelin piispa Seppo Häkkisen. Neuvottelu oli jatkoa toukokuussa pidetylle sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, oikeusministeriön sekä luterilaisen ja ortodoksisen kirkon edustajien tapaamiselle.

Neuvottelun lähtökohtana oli, että kirkko tulee sekä piispainkokouksen päätöksellä että koulutuksella antamaan menettelytapaohjeet siitä, miten ja missä tilanteissa vaitiolovelvollisuudesta poiketaan muuttamatta kuitenkaan rippiä tai sielunhoitoa koskevaa normistoa.

Neuvottelussa todettiin, että laintulkintaa ripissä ja sielunhoidossa esiin tulevasta lapsen hyväksikäytöstä selkeytetään ja konkretisoidaan kirkon piirissä. Lapsen etu ja lastensuojelun tarve otetaan aina huomioon. Näin on toimittava myös silloin, kun tietoon tulleet asiat ovat vaitiolovelvollisuuteen kuuluvia. Kirkon toiminnassa lähtökohtana on, että tietoon tullut hyväksikäyttö selvitetään aina ja ryhdytään tarpeellisiin toimenpiteisiin, mutta keinot vaihtelevat tilanteesta riippuen.

Rippisalaisuutta koskevan säännöksen mukaan papin tulee kehottaa ripittäytyjää itseään toimimaan, mikäli ripissä tai sielunhoidossa tulee ilmi esimerkiksi lapsen hyväksikäyttöä. Samalla pappi voi hyvinkin konkreettisin neuvoin auttaa ripittäytyjää toimimaan oikein. Tällaista puuttumista voivat edellyttää muutkin tilanteet kuin hankkeilla olevista törkeistä rikoksista ilmoittaminen, jolloin pappia koskee erityinen ilmoitusvelvollisuus. Tällöin pappi on käynnistävänä tekijänä hyväksikäyttörikoksen estämisessä. Ripittäytyjästä riippuen viranomaiselle voidaan ilmoittaa tekijän tai uhrin nimi taikka molemmat.    

Asiaa arvioidaan aina lapsen edun ja lasten suojelun näkökulmasta. Papilla on velvollisuus tehdä ilmoitus, jos hänellä on huoli siitä, että jotakin vielä estettävissä olevaa saattaa tulevaisuudessa tapahtua. Lasten suojelemista koskevan tavoitteen kannalta on perusteltua, että kynnys rikoksen tekomuodon arvioinnissa on matalalla.  

Rikoksen hankkeillaoloa koskevan edellytyksen osalta ilmoitusvelvollisuuden voidaan katsoa ulottuvan tapauksiin, joissa estetään rikollisen toiminnan jatkuminen. Lapsiin kohdistuvat hyväksikäyttötapaukset ovat usein tällaisia rikoksia. Tarkoituksenmukaisempaa on tehdä ilmoitus kuin jättää ilmoittamatta tilanteissa, joissa ollaan epävarmoja. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti on rikos ja se koskee myös pappia ja lehtoria.

Luterilaisen kirkon Kirkkohallitukselta valmistuu lähiaikoina opas, jolla ohjeistetaan seurakuntien pappien, muiden työntekijöiden ja luottamushenkilöiden rippisalaisuutta ja vaitiolovelvollisuutta. Lisäksi kevään 2011 piispainkokous antaa tarkemmat menettelytapaohjeet ripistä ja sielunhoidollisista keskusteluista sekä niihin liittyvästä vaitiolovelvollisuudesta. Uusi ohjeistus sisällytetään papiston koulutukseen.

Tehtyjen selvitysten tuloksia

Neuvottelua varten oli laadittu kansainvälinen vertailu rippisalaisuudesta ja ilmoitusvelvollisuudesta. Vertailu osoittaa, että ratkaisukeinot vaihtelevat ripin ja sielunhoidollisen keskustelun ehdottoman luottamuksellisuuden ja lastensuojelun tarpeen yhteensovittamisessa. Mikäli salassapitovelvollisuudesta on poikettu, kyse on pääsääntöisesti ollut hankkeilla olevista vakavista rikoksista sekä lastensuojelusta. Useat kirkot ovat itse antaneet menettelytapaohjeita siitä, miten ja missä tilanteissa vaitiolovelvollisuudesta voidaan poiketa muuttamatta kuitenkaan rippiä tai sielunhoidollisia keskusteluja koskevaa normistoa.

Luterilaisen kirkon papeille ja lehtoreille tehdyn kyselytutkimuksen perusteella 88 prosenttia ei ole koko virkauransa aikana käynyt yhtään rippikeskustelua, jossa olisi kerrottu lapsen hyväksikäytöstä. Noin 12 prosenttia on kuullut jossain vaiheessa virkauraansa ripissä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yli kahdessa kolmasosassa näistä tapauksista kertojana on uhri itse ja joka kymmenennessä tapauksessa teon tekijä.

Yksityisissä sielunhoitotilanteissa hyväksikäyttötapauksia oli tullut esiin jonkin verran enemmän kuin yksityisissä ripeissä. Kaksi kolmasosaa vastaajista ei ollut kuitenkaan koskaan virkauransa aikana kuullut myöskään sielunhoitotilanteissa lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä asioista.

Lisätietoja

Piispa Seppo Häkkinen, haastattelupyynnöt Kirkon tiedotuskeskus, tiedotuspäällikkö Iiris Kivimäki p. 050 558 5453 ja tiedottaja Tuulikki Terhemaa, p. 050 372 1239

Neuvotteleva virkamies Lotta Silvennoinen, STM, p. 09 160 74358

Lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, OM, p. 09 160 67723

Vanhempi hallitussihteeri Joni Hiitola, OKM, p. 09 160 77903

 

Liitteet

Rippisalaisuus- kansainvälinen vertailuLinkki toiselle sivustolle

Rippikyselyn raporttiLinkki toiselle sivustolle