Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Lakiin mahdollisuus määrätä ihmisiä ja tavaroita karanteeniin

Sosiaali- ja terveysministeriö
9.11.2006 12.20
Tiedote -

Eduskunta on hyväksynyt tartuntatautilain muutoksen, jonka perusteella ihmisiä ja tavaroita voidaan määrätä karanteeniin. Myös lääkkeiden jakeluun tartuntatautiepidemian torjumiseksi tai taudin hoitamiseksi tulee muutoksia. Presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina 10.11.2006. Laki tulee voimaan 1.12.2006.

Sosiaali- ja terveysministeriö, lääninhallitus tai terveyslautakunta voi määrätä enintään kuukauden pituiseen karanteeniin henkilön, joka on altistunut tai jonka voidaan perusteellisesti epäillä altistuneen kansanterveyttä välittömästi uhkaavalle tartuntataudille. Kiireellisessä tapauksessa terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää karanteenista, mutta terveyslautakunnan on vahvistettava päätös. Karanteeni toteutetaan ensisijaisesti henkilön kotona. Karanteeniin määrätyllä henkilöllä on oikeus saada sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa sekä korvausta ansion menetyksestä.

Tartuntavaaralliset tavarat voidaan eristää muista tavaroista eikä niitä siirretä esimerkiksi tavaran vastaanottajalle.

Nykyisen lain mukaan sairastunut tai sairastuneeksi epäilty voidaan eristää sairaalaan. Tartunnalle altistunutta ei voida nykylain mukaan eristää.

Kansanterveyttä välittömästi uhkaavan tartuntatautiepidemian torjumiseksi ja taudin hoitamiseksi voidaan poiketa lääkkeen myyntilupavaatimuksista sekä lääkkeiden jakelua koskevista säännöksistä. Lääkevalmisteen käyttöon sallittua ilman Lääkelaitoksen tai EU:n myöntämää myyntilupaa. Sairaala-apteekista ja lääkekeskuksesta voidaan luovuttaa lääkettä muille sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköille ilman Lääkelaitoksen lupaa ja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt voivat antaa lääkkeet suoraan potilaalle.

Lisätietoja: hallitussihteeri Liisa Katajamäki, puh. (09) 160 73854

Sivun alkuun