Kunta- ja palvelurakenneuudistus haastaa kehitysvammapalvelujen järjestämisen
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat julkaisseet selvityksen kehitysvammapalvelujen järjestämisestä kunnissa vuonna 2004. Julkaisu on ensimmäinen kattava kehitysvammaisten henkilöiden palvelujen selvitys maassamme ja se kuvaa tilannetta ennen kunta- ja palvelurakenneuudistusta.
Kehitysvammaisten henkilöiden tarvitsemien erityispalvelujen järjestämistapa on muuttunut paljon parin vuosikymmenen aikana. Samalla kun laitoshoidon osuus on vähitellen vähentynyt, avopalvelujen kysyntä on kasvanut runsaasti. Kehitysvammaiset käyttävät yhä useammin kunnan yleisiä palveluja muiden kuntalaisten tavoin. Kolmannes kehitysvammaisista asuu lähiyhteisöissä ja saa asumiseen sekä osallistumiseen tukea asumisyksiköiden henkilöstöltä. Läheiset kantavat edelleen suuren vastuun vammaisten ihmisten hyvinvoinnista, sillä lähes puolet kehitysvammaisista ihmisistä asuu omien perheidensä kanssa.
Jatkossa kunta- ja palvelurakennehanke haastaa kehitysvammaisten erityispalvelujen järjestämistavan. Nykyisin erityishuollon ja erikoissairaanhoidon tehtäviä varten on olemassa erilliset kuntayhtymät, joiden aluepohja on osin yhteinen, osin erilainen. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa maahamme perustetaan puitelain mukaiset yhteiset laajaa väestöpohjaa edellyttävät palvelujen kuntayhtymät, joiden tehtävänä on kunnan osoittamassa laajuudessa vastata sekä erikoissairaanhoidon että kehitysvammahuollon tehtävistä.
Selvityksessä kehitysvammapalvelujen tilasta vuonna 2004 on analysoitu kuntayhtymiltä ja kunnilta saadut palvelujen käyttöä ja niiden kustannuksia koskevat tiedot. Palvelujen järjestämisen strategiat vaihtelevat paljon eri puolilla maata. Osa kunnista järjestää erityispalvelut lähes kokonaan itse, osa hankkii lähes kaiken erityishuoltopiirin kuntayhtymiltä, joita maassamme on 17. Yksityisiltä palveluntuottajilta kunnat hankkivat noin viidenneksen kehitysvammapalveluista. Kehitysvammaisia henkilöitä on selvityksen perusteella noin 35 000, joista vajaat 30 000 on erityispalvelujen piirissä. Erityishuollon kokonaiskustannukset ovat noin 500 miljoonaa euroa vuodessa.
Aila Kumpulainen. Kehitysvammapalvelut vuonna 2004 (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:30) on luettavissa ministeriön verkkosivuilla: www.stm.fi >Julkaisut ja sitä voi tilata Yliopistopainon kirjamyynnistä.
Lisätietoja:
tutkija Aila Kumpulainen, puh 040 565 5225, etunimi.sukunimi(at)saunalahti.fi
kehityspäällikkö Sirkka-Liisa Karhunen, puh. (09) 771 2346, Kuntaliitto, etunimi.sukunimi(at)kuntaliitto.fi
ylitarkastaja Aini Kimpimäki, STM, puh. (09) 160 74133, etunimi.sukunimi(at)stm.fi