Kudoslakiin säännökset kudoslaitosten toiminnasta
Hallitus esitti torstaina 10. toukokuuta ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellistä käyttöä koskevan lain vahvistamista. Laki muutetaan vastaamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä kudosten ja solujen laatu- ja turvallisuusvaatimuksista. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina.
Laissa määritellään Lääkelaitokselle uusi tehtävä kudoslaitosten valvonnassa ja niiden toimilupien myöntämisessä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen rooli lupa- ja valvontaviranomaisena ei muutu. Lain soveltamisala täsmentyy siten, että laki koskee myös kudoslaitoksissa tai niiden toimeksiannosta tapahtuvaa kudosten ja solujen hankintaa, testausta, käsittelyä, säilömistä, säilytystä ja jakelua sekä toimintaan liittyviä laatu- ja turvallisuusvaatimuksia. Laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2007. Kudoslaitosten on haettava Lääkelaitoksen lupaa viimeistään 1 päivänä syyskuuta 2007.
Lisätietoja: Neuvotteleva virkamies Mervi Kattelus, puh. (09) 160 74161