Kehitysvammalakia ja vammaispalvelulakia uudistetaan sovittamalla lait yhteen
Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelman mukaisesti vammaispalvelujen saatavuus ja vammaisten ihmisten tasa-arvoinen kohtelu turvataan. Tavoitteena on kehitysvammalain ja vammaispalvelulain sovittaminen yhteen. Vammaispalvelujen ajanmukaistaminen sovittamalla yhteen kehitysvammalaki ja vammaispalvelulaki on tavoitteena myös valtioneuvoston periaatepäätöksessä sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi ja tähän liittyvässä sosiaalialan kehittämishankkeen toimeenpanosuunnitelmassa. Lisäksi tavoitteena on uudistettavan vammaispalveluja koskevan lainsäädännön sovittaminen yhteen muun sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön kanssa sekä alueellisen yhteistyön kehittäminen.
Lakien yhteen sovittaminen on laaja tehtävä, joka jakautuu useisiin osatehtäviin. Kokonaisuuden arvioidaan vievän aikaa koko nykyisen hallituksen kauden ajan eli vuoteen 2007 saakka.
Osatehtävä 1: Juridinen esiselvitys
Sosiaali- ja terveysministeriö tilasi Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta juridisen esiselvityksen kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittamisesta. Selvityksen on tehnyt oik. yo Jukka Kumpuvuori. Työ kesti 1.1.-30.6.2004.
Kumpuvuoren tehtävänä oli selvittää mm. nykyisen erityislainsäädännön vahvuudet ja heikkoudet, kansainvälisen oikeusnormiston, Suomen perustuslain sekä muun lainsäädännön edellytykset vammaisten henkilöiden erityispalveluita koskevan lainsäädännön kehittämiselle, sekä hallituksen ohjelmasta nousseina erillistehtävinä henkilökohtaisen avustajajärjestelmän ja tulkkipalveluiden kehittäminen osana uutta lainsäädäntöä.
Juridisen esiselvityksen tuloksia:
Juridinen esiselvitys sisältää lainsäädäntökuvauksen, jossa tuodaan esiin vammaisten henkilöiden palvelujen ja tukitoimien toteuttamiseen liittyvät voimassa olevat säädökset sekä tyypitellään yleisellä tasolla, miten vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen voidaan turvata. Kumpuvuori toteaa, että sekä valtioiden että vammaisjärjestöjen kansainvälinen yhteistyö vaikuttavat vammaispolitiikkaa yhdenmukaistavasti, vaikka eri valtioiden järjestelmät eroavatkin toisistaan. Kumpuvuori on verrannut kahta erilaista mallia vammaisten henkilöiden osallistumismahdollisuuksien edistämisessä. Palvelupainotteiselle mallille, joka on käytössä pohjoismaissa, on tyypillistä vammaisen henkilön tukeminen palveluja ja tukitoimia koskevan lainsäädännön avulla. Syrjintäkieltopainotteiselle mallille, josta esimerkkinä on Iso-Britannian järjestelmä, on puolestaan tyypillistä laaja-alaisen rakenteiden ja toimintojen esteettömyyden turvaaminen lainsäädännöllä.
Nykytilanteen selvittämisen jälkeen tarkastellaan eräitä lakisystemaattisia kysymyksiä, joista yleis- ja erityislainsäädännön suhde laajan syrjintä-käsitteen valossa on tarkastelun keskipisteenä. Kumpuvuori päätyy yleiseen vammaispoliittiseen linjaukseen, jonka mukaan vammaisten henkilöiden palvelut toteutettaisiin ensisijaisesti yleisen lainsäädännön ja kaikille tarkoitettujen palvelujen puitteissa. Erityislainsäädännön keinot ovat tarpeen silloin, kun se on tarpeen vammaisten henkilöiden toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi. Yleisiä palveluja koskevaan lainsäädäntöön liittyy kehittämistarpeita, koska esimerkiksi nykyisen vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun ikärakenne on vinoutunut ikäihmisten yhä lisääntyvän palvelutarpeen johdosta.
Aineellisoikeudellisen sisällön osalta erityistä huomiota on kiinnitettysiihen, olisiko mahdollista yhdistellä voimassa olevia, lähinnä vammaispalvelulain ja kehitysvammalain säännöksiä uutta, vammaisia henkilöitä koskevaa säädöskokonaisuutta ajatellen. Kumpuvuori toteaa, että kehitysvammalain ja vammaispalvelulain sovittaminen yhteen on järkevää ja tarkoituksenmukaista, mutta haasteellista. Vammaisuus on monimuotoinen ja laaja-alainen ilmiö. Kumpuvuori on esittänyt soveltamisalasäännöstä, jossa on otettaisiin huomioon sekä yksilön ominaisuudet että yksilön ja ympäristön välinen suhde, jotta voitaisiin kohdentaa erityislainsäädäntöön liittyvät palvelut tarkoituksenmukaisella tavalla.
Erityistä huomiota on selvityksessä on kiinnitetty hallituksen ohjelman mukaisesti henkilökohtainen avustaja-järjestelmän ja tulkkipalvelujen kehittämismahdollisuuksiin. Kumpuvuori ehdottaa henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämistä kolmiportaiseksi siten, että eniten apua tarvitsevien osalta kunnalle tulisi erityinen järjestämisvelvollisuus. Lisäksi säädettäisiin vammaisen henkilön mahdollisuudesta mahdollisuus saada oma-avustajapalvelua, jos hän tarvitsee tukea tai valvontaa tai tilapäisavustajapalvelua, jos avuntarve on satunnainen. Tulkkipalvelujen tuntimäärää ehdotetaan korotettavaksi nykyisistä 120 ja 240 tunnista 350 ja 700 tuntiin vuodessa ja työssä tarvittava tulkkipalvelu lisättäisiin lakiin. Tuntimäärän korotus merkitsisi viittomakielisille lähes yhden tunnin kommunikointioikeutta päivää kohden.
Kuljetuspalveluiden kohdalla Kumpuvuori esittää toiminnallisen lähikunnan käsitteen käyttöön ottamista lähikunnan sijasta. Lisäksi Kumpuvuori toteaa nykyisiin ongelmiin viitaten, että kuljetuspalvelua tulee kehittää siten, että palvelua voisi käyttää tarvittaessa myös muun kuin kotikunnan alueella. Hän ei sen sijaan esitä kuljetuspalveluiden laajentamista pitkille matkoille.
Asumiseen liittyvien palvelujen tarpeen odotetaan kasvavan tulevaisuudessa. Kumpuvuori esittää palveluasumisen sisällyttämistä valmisteltavaan säännökseen siten, että vaikeavammaisten henkilöiden tarvitsema apu kodin ulkopuolella sisällytettäisiin säännökseen. Selvityksessä todetaan, että vammaisuus sinänsä ei ole laitoshuollon toteuttamisen peruste eikä vammaisten henkilöiden palveluja koskevaan erityislainsäädäntöön ei tulisi sisällyttää laitoshoitoa koskevia säännöksiä.
Selvityksessä korostetaan vammaisten henkilöiden perheiden tukemisen tärkeyttä, kuitenkin siten, että perheiden tukemisen sääntely tapahtuisi muualla kuin itse vammaisia henkilöitä koskevassa ydinsäädöksessä.
Esiselvityksessä on esitetty säädösluonnos, joka kokoaa aiemmin esitetyt kehittämismahdollisuudet. Säädösluonnoksen tarkoituksena on toimia rakentavana keskustelun pohjana jatkovalmistelussa. Säädösluonnoksen valmistelun yhteydessä ei ole arvioitu siitä koituvia taloudellisia vaikutuksia eikä otettu kantaa toteuttamisen hallinnolliseen rakenteeseen.
Osatehtävä 2: Kehitysvammapalvelujen rakenteiden kehittäminen
Kehitysvammalaki (1977) on rakenteellisesti ja kielellisesti vanhentunut. Lain voimassaoloaikana on tapahtunut kehitysvammahuollon palvelujen toteuttamisessa hallinto- ja rahoitusjärjestelmän muutos: kuntayhtymien sijasta kunnat vastaavat yhä laajemmin palveluista ja rahoitus toteutuu osana sosiaali- ja terveydenhuollon yleistä rahoitusjärjestelmää.
Sosiaali- ja terveysministeriö on nimennyt erityishuoltopiirin johtaja Erkki Paaran selvityshenkilöksi kehitysvammaisten henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja niiden järjestämiseksi tarvittavan asiantuntemuksen organisoimiseksi hallitusohjelman ja sosiaalialan kehittämisohjelman tavoitteiden mukaisesti sekä asettanut ohjausryhmän, jonka tehtävänä on tukea kehitysvammahuollon rakenteiden kehittämistä koskevaa selvitystyötä ajalla 1.6.-30.11.2004.
Johtaja Paara selvittää palvelujen järjestämistapaa sekä erityisosaamisen turvaamista ja kehittämistä. Hän tarkastelee nykyisen hallinnollisen ja taloudellisen rakenteen vahvuuksia ja heikkouksia sekä tekee ehdotuksen tarvittaviksi kehittämistoimiksi.
Jatkotyö 3 on selvitysten yhteensovittamista ja hallituksen esityksen valmistelua
Juridisen esiselvityksen ja palvelurakenteiden kehittämistä koskevan selvitystyön valmistuttua niissä esitetyt kehittämistoimet sovitetaan yhteen. Valmistelua jatketaan arvioimalla ja selvittämällä taloudellisia ja muita vaikutuksia. Lakien yhteen sovittamiseen liittyvän hallituksen esityksen odotetaan valmistuvan vuonna 2007.
Jukka Kumpuvuori, Juridinen esiselvitys vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhteen sovittamisesta, Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2004:14, on STM:n internet-sivuilla osoitteessa: www.stm.fiLinkki toiselle sivustolle >julkaisut
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Aini Kimpimäki, STM, puh. (09) 160 74133