Kansallinen eläkestrategiaraportti
Suomen eläkejärjestelmän kyky vastata väestön ikääntymisen asettamiin haasteisiin on hyvä, mikäli järjestelmän nykyisiä perusrakenteita kehitetään edelleen, sovituista uudistuksista pidetään kiinni ja niiden nopeasta toimeenpanosta huolehditaan, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön johdolla valmisteltu kansallinen eläkestrategiaraportti. Kyseessä on ensimmäinen selvitystyö, jossa suomalaista eläkejärjestelmää tarkastellaan kokonaisvaltaisesti eurooppalaisessa viitekehyksessä. EU:n komissiolle syyskuussa luovutettavaa strategiaa valmistellut laajapohjainen työryhmä luovutti asiakirjan sosiaali- ja terveysministeri Maija Perholle torstaina 27. kesäkuuta.
Eläkestrategiaraportissa käydään läpi 11 EU:ssa eläkejärjestelmille asetettua yhteistä tavoitetta Suomen kannalta. Raportti arvioi suomalaisen eläkejärjestelmän nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita sekä tehtyjä kehittämislinjauksia suhteessa EU-maiden yhteisiin tavoitteisiin. Joulukuussa 2001 pidetyssä Laekenin Eurooppa-neuvostossa sovitut tavoitteet vastaavat pääpiirteissään Suomessa jo tehtyjä eläkepoliittisia ratkaisuja.
Raportti on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Laajapohjaisessa valmistelussa mukana ovat olleet myös valtiovarainministeriö, työministeriö sekä keskeiset eläkelaitokset ja työmarkkinaosapuolet. Raportti annetaan eduskunnalle tiedoksi syysistuntokauden alussa. Eduskunnalla on tällöin tilaisuus liittää asiakirjaan omat lausumansa. EU:n komissio ja neuvosto laativat jäsenmaiden strategioiden pohjalta unionin yhteisen eläkestrategiaraportin keväällä 2003.
Haasteina eläkeikä ja työllisyysasteen nostaminen
Eläkejärjestelmän rahoituksen kannalta keskeinen haaste Suomessa on alhainen eläkkeellesiirtymisikä: vaikka lakisääteinen vanhuuseläkeikä on 65 vuotta, siirtyvät ihmiset eläkkeelle nyt keskimäärin 59-vuotiaina. Työurien lyhyys ja työttömyys yhdessä johtavat elatustaakan kasvamiseen, mikä luo nousupaineita eläkemaksuun. Maksu saattaa nousta yli kymmenellä prosenttiyksiköllä, mikäli työllisyysastetta ei saada kohoamaan nykyisestä.
Väestön ikääntyminen on maailmanlaajuinen ja myös kaikille eurooppalaisille maille yhteinen haaste, ja Suomessa kehitys on erityisen nopeata. Elätettäviä on yhä enemmän suhteessa elättäjiin. Elatussuhteen arvioidaan vuosien 2015 ja 2030 välillä kohoavan nykyisestä vajaasta 120 prosentista 140 prosenttiin. Kun eläkemenojen osuus bruttokansantuotteesta on tällä hetkellä noin 11 prosenttia, kohoaa se arvioiden mukaan vuoteen 2030 mennessä noin 16 prosenttiin.
Lähtökohdat haasteisiin vastaamiseksi ovat suotuisat. Suomalaisen järjestelmän vahvuuksina ovat lakisääteinen, kattava ja kohtuulliseen korvaustasoon perustuva eläkejärjestelmä, eurooppalaisittain verrattuna korkealla tasolla oleva eläkevarojen rahastointi sekä sijoitustoiminnan kohtalaiset tuotot, jotka kaikki suojaavat ja vakauttavat eläkevakuutuksen rahoituspohjaa pitkällä aikavälillä. Suomessa on myös onnistuttu torjumaan ikääntyneiden köyhyysriski, sillä ainoastaan pieni osa vanhuusväestöstä on köyhiä. Suomen julkinen talous on ylijäämäinen ja työllisyysaste on 1990-luvun alun lamavuosien jälkeen kehittynyt myönteisesti. 1990-luvulta lähtien on lisäksi toteutettu useita eläkemenoja pienentäviä uudistuksia.
Keinoja työllisyysasteen nostamiseen ovat työkyvyn ylläpitämiseen tähtäävät toimenpiteet, kuntoutus, työelämän kehittäminen ylipäänsä, koulutusjärjestelmän kehittäminen paremmin työmarkkinakysyntää vastaavaksi sekä eläkerahastojen korkean tuottoasteen ja kansantalouden vakaan kehityksen varmistaminen. Eläkejärjestelmän haasteisiin on pyritty vastaamaan jo nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa sekä työmarkkinajärjestöjen yksityisiä aloja koskevassa eläkesopimuksessa viime vuoden marraskuussa. Sosiaalimenojen rahoituksen haasteita tulevaisuudessa on tarkasteltu myös tämän vuoden huhtikuussa julkaistussa, sosiaali- ja terveysministeriön asettaman ns. SOMERA-toimikunnan mietinnössä.
Eläkeyhteistyön taustalla avoin koordinaatio
Toimivalta eläkeasioissa on kansallisella tasolla. EU-maiden eläkejärjestelmiä kohtaavien yhteisten haasteiden vuoksi on kuitenkin ollut tarkoituksenmukaista aloittaa yhteistyö eläkepolitiikan alueella. Vuonna 2000 aloitetun eläkeyhteistyön vahvistamisen sosiaalipoliittisena tarkoituksena on täydentää ja tasapainottaa väestön ikääntymiseen liittyvien taloudellisten vaikutusten arviointia EU:n piirissä.
EU-maiden eläkepoliittinen yhteistyö noudattaa ns. avoimen koordinaation toimintamallia. Avoimen koordinaation menetelmä on luonteeltaan jäsenmaiden ja komission poliittista yhteistyötä. Vuoden 2000 keväällä pidetyssä Lissabonin EU-huippukokouksessa toimintamalli otettiin käyttöön myös sosiaalipolitiikan alalle. Mallia on käytetty myös esimerkiksi sisämarkkina-, talous- ja työllisyyspolitiikassa.
Avoimen koordinaation prosessissa määritellään EU-maiden yhteiset eläkepoliittiset tavoitteet, arvioidaan kansalliset tavoitteet ja keinot suhteessa yhteisiin tavoitteisiin ja seurataan EU-tasolla tavoitteiden toteutumista. Vertailuja helpottamaan tullaan kehittämään yhteiset eläkepoliittiset mittarit, joita luodaan kullekin tavoitteelle erikseen.
Lisätietoja:
Työryhmän puheenjohtaja, osastopäällikkö Tarmo Pukkila, STM p. 09-1607 3864
Työryhmän sihteeri, ylitarkastaja Antero Kiviniemi, STM p. 050-537 2759
Toimittajakappaleet: tiedottaja Terhi Aalto p. 09-1607 4481
> Kansallinen eläkestrategia