Hallintouudistus vahvistaa Kelan valtuutettujen valvontatehtävää
Kansaneläkelaitoksen hallintoa uudistetaan. Uudistuksen jälkeen Kelan hallituksessa on aikaisempaan tapaan enintään kymmenen jäsentä, jotka Kelan valtuutetut nimittävät. Hallitus koostuu Kelan ulkopuolisista henkilöistä, eikä siihen enää kuulu laitoksen pääjohtaja ja hänen sijaisensa. Kelan hallitus vahvistaa työjärjestyksen, jonka vahvistaminen kuului aikaisemmin Kelan valtuutetuille.
Uudistuksen jälkeen Kelan pääjohtajan tehtävänä on vastata strategisesta suunnittelusta, operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä, asioiden esittelystä hallitukselle ja hallituksen päätösten toimeenpanosta. Pääjohtaja valmistelee myös Kelan työjärjestyksen hallituksen päätettäväksi.
Hallitus esitti lain vahvistamista torstaina 20. joulukuuta. Presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina. Laki tulee voimaan vuoden 2008 alusta.
Lisätietoja: ylijohtaja Tarmo Pukkila, puh. (09) 160 73864 ja hallitussihteeri Pia Jokinen puh. (09) 160 73879