Geenitekniikkalaki muuttuu
Geenitekniikkalakia on muutettu muuntogeenisten organismien avointa käyttöä koskevien sään-nösten osalta. Lakimuutoksella pannaan kansallisesti toimeen asiaa koskeva Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/18/EY. Lisäksi geenitekniikkalain muuntogeenisten organismien suljettua käyttöä koskeviin säännöksiin on tehty vähäisiä, pääasiassa lakiteknisiä tarkennuksia. Hallitus esitti lain vahvistamista torstaina 9. syyskuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina.
Geenitekniikkalailla säädellään geenitekniikalla muunnettujen organismien sekä suljettua että avointa käyttöä. Suljetulla käytöllä tarkoitetaan lähinnä laboratoriotiloissa ja kasvihuoneissa tapahtuvia tutkimustoimintaa sekä teollista tuotantotoimintaa. Avoimella käytöllä tarkoitetaan esimerkiksi kenttäkokeita, joiden avulla selvitetään, aiheuttavatko muuntogeeniset kasvit ja niistä kehitettävät tuotteet haitallisia ympäristövaikutuksia.
Ehdotetulla lailla laajennetaan, täsmennetään ja yhdenmukaistetaan muuntogeenisten organismien käyttöä koskevaa riskinarviointia, jotta mahdolliset suorat, välilliset, välittömät ja viipeellä ilmenevät ympäristö- ja terveysvaikutukset voidaan ottaa huomioon. Lisäksi markkinoille saatetuille lain soveltamisalaan kuuluville tuotteille on laadittava seurantasuunnitelma, jonka avulla voidaan havaita muuntogeenisten organismien mahdolliset haitallisetvaikutukset. Tuotteen markkinoille saattamista koskeva kirjallinen lupa annetaan määräajaksi. Lakiin on lisätty säännökset tuotteiden pakollisista pakkausmerkinnöistä.
Lainmuutoksen myötä yleisöllä on oikeus tulla kuulluksi, kun Suomessa tehtäviä kenttäkokeita varten haetaan lupaa. Markkinoille saatettavien tuotteiden osalta kuulemisen järjestää Euroopan yhteisöjen komissio.
Laissa säädetään myös siitä, että geenitekniikkalain käytännön valvonta siirretään geenitekniikan lautakunnalta eri ministeriöiden alaisille viranomaisille eli Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukselle, Suomen ympäristökeskukselle ja Kasvintuotannon tarkastuskeskukselle.
Lain jakautumista ilmoituksenvaraiseen ja luvanvaraiseen toimintaan on korostettu ja lain terminologiaa on muutettu myös siten, että termi "geenitekniikalla muunnettu" on muutettu termiksi "muuntogeeninen". Lainmuutos tulee voimaan 15.9.2004.
Lisätietoja:
geenitekniikan lautakunnan pääsihteeri Irma Salovuori, puh. 09-160 73190
johtaja Risto Aurola, puh. 09-160 74127