Euroopan komissio esittää sisäilman radonpitoisuuden toimenpidearvojen laskemista
Säteilysuojelu
Euroopan komissio ehdottaa kallioperästä peräisin olevan sisäilman radonpitoisuuden toimenpidearvojen säätämistä asuntoihin ja julkisiin tiloihin. Aiemmat EU:n radonin suositusarvot muuttuisivat laillisesti sitovammiksi ja ne tiukkenisivat. Siitä aiheutuisi Suomessa huomattavat asuntojen mittaus- ja korjaustarpeet.
Komission ehdottamaan radonin toimenpidetasoon pääseminen vanhoissa rakennuksissa aiheuttaisi yksityistalouksille satojen miljoonien eurojen kustannukset. Säteilyturvakeskuksen arvion mukaan korjaustarpeessa olisi noin 6,9 prosenttia (88 000) pientalokannasta. Ehdotetuilla toimenpidearvoilla voisi olla arvaamattomia vaikutuksia asuntomarkkinoihin. Myös niiden valvonta vaatisi huomattavia lisäresursseja ympäristöterveydenhuollon valvontaan kunnissa.
Myös monissa julkisissa tiloissa, kuten virastoissa, kirkoissa, kauppakeskuksissa ja maan alla kulkevassa Helsingin metrossa, uusi direktiivi voisi johtaa huomattaviin korjauksista aiheutuviin lisäkustannuksiin tai jopa käyttörajoituksiin.
Uuden esityksen mukaan vanhojen asuntojen sekä jatkossa myös julkisten tilojen sisäilman radonpitoisuuden toimenpidearvo olisi 300 Bq/m3 nykyisen 400 Bq/m3 suosituksen sijaan. Uusia asuntoja jo nyt koskeva sitova arvo alle 200 Bq/m3 pysyisi ennallaan, mutta se koskisi jatkossa myös uusia julkisia rakennuksia.
Suomessa radonpitoisuus on paljon korkeampi kuin Euroopassa keskimäärin. Keskimääräistä korkeampi radonpitoisuus on etenkin monilla harjualueilla. Vuosittain Suomessa todetaan noin 2000 keuhkosyöpää, joista radonin aiheuttamia arvioidaan olevan noin 300. Radonin aiheuttamista keuhkosyövistä 80-90 prosenttia olisi ehkäistävissä lopettamalla tupakointi.
Euroopan komissio antoi 29. syyskuuta ehdotuksensa neuvoston direktiiviksi perusnormien vahvistamisesta työntekijöiden ja väestön terveyden suojelemiseksi ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta. Valtioneuvosto päätti lähettää aiheesta kirjelmän eduskunnalle 24. marraskuuta.
Suomi kannattaa periaatteessa uuden ehdotetun direktiivin lähestymistapaa ja uusia harmonisoituja säteilysuojelunormeja säteilyn käytöstä sekä luonnosta tai onnettomuuksista peräisin olevalle säteilylle. Valtioneuvosto ei kuitenkaan kannata laillisesti sitovia radonin toimenpidearvoja.
Sosiaali- ja terveysministeriö, yhteistyössä Säteilyturvakeskuksen kanssa, pyytää kommentteja komission direktiiviehdotuksesta 31.12.2011 mennessä.
Lisätietojalääkintöneuvos Mikko Paunio, p. 09 160 74123
Muualla palvelussamme Muualla verkossa
Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus
Kommentoi direktiiviehdotusta (Säteilyturvakeskus)