EU:n influenssapandemiaharjoitus erittäin hyödyllinen
Vaikka EU:n komission 23. ja 24. marraskuuta järjestämän influenssapandemiaharjoituksen lopulliset arvioinnit saadaan vasta myöhemmin, voidaan nyt jo todeta, että harjoitus oli monella tavalla hyödyllinen sekä EU:n komissiolle että jäsenmaille.
Komission harjoituskeskuksista Brysselissä ja Luxemburgissa oltiin jatkuvassa yhteydessä 25 EU-maan pääkaupungin lisäksi harjoitukseen osallistuneisiin Sveitsiin ja Efta-maihin sekä EU:n tartuntatautivirastoon (ECDC), Euroopan lääkevirastoon (European Agency for the Evaluation of Medical Products, EMEA), Maailman terveysjärjestöön sekä Rokote- ja lääketuottajien yhdistykseen. Yhteydenotot tapahtuivat EU:n tartuntatautiyhteistyöhön rakennetun viestintäverkoston, ns Early Warning Respons Systemsin välityksellä, sähköpostitse ja puhelimitse, myös yhteisinä puhelinneuvotteluina, sekä telefaxeja käyttämällä.
Harjoituksen yhtenä tavoitteena oli selventää EU:n ja jäsenvaltioiden rooleja tartuntatautitilanteessa. EU-lainsäädännön mukaan tartuntatautikysymykset kuuluvat kansalliseen lainsäädäntöön, mutta nyt pidetty harjoitus toi selvästi esille tarpeen koordinoida yhteistyötä EU:ssa. Yhteistyön menettelytapoja on nyt hyvä hioa harjoituksesta saatujen kokemusten perusteella. Vasta tänä vuonna Tukholmaan perustetun Euroopan tartuntatautiviraston tarpeellisuus ylikansallisena asiantuntijavirastona ja tiedon kerääjänä ja välittäjänä selkeytyi myös harjoituksen kuluessa.
Suomessa harjoitukseen osallistuneet pitivät harjoitusta Suomen kannalta erittäin hyödyllisenä. Harjoitus osoitti, että meillä ollaan oikeilla linjoilla pandemiaan varautumisessa, ja toimintatapoja on mietitty jo hyvin pitkälle. Jos influenssapandemia syntyisi, se ei olisi pelkästään terveydenhuollon ongelma, vaan koskettaisi syvältä kaikkia hallinnonaloja. Tämä tuli harjoituksessa hyvin esille ja hallinnon eri lohkojen yhteistyö toimi hyvin.
Harjoituksen kuluessa esiin tuli monia sellaisia näkökohtia, joista on hyötyä valtakunnallista pandemiasuunnitelmaa viimeisteltäessä ja eri hallinnonalat saivat siitä aineksia omien varautumissuunnitelmiensa kehittämiseen.
Harjoituksen yksi opetus oli, että näin laajassa harjoituksessa viestiliikenne on erittäin haavoittuva ja sen toimivuus on turvattava sillä, että käytössä on useita vaihtoehtoisia viestintäkanavia.
Suomessa harjoituksesta vastasivat sosiaali- ja terveysministeriö ja Kansanterveyslaitos. Kaikkien ministeriöiden valmiusorganisaatiot vastasivat oman hallinnonalansa panoksesta harjoituksessa, mutta joissakin ministeriöissä harjoitukseen osallistuttiin melko suurellakin miehityksellä.
Komissaari Markos Kyprianou pitää harjoituksesta tiedotustilaisuuden 29.11.2005 klo 13.20 Suomen aikaa. Lähetystä voi seurata suorana rekisteröitymällä EU:n audiovisuaaliseen palveluun. Tiedotustilaisuuden alkamisajan voi varmistaa alla olevasta osoitteesta, jossa voi myös rekisteröityä av-palveluun: europa.eu.int/comm/avservices/ebs/schedule.cfm?date=11/29/2005