Elinsiirtojen laatu- ja turvallisuusvaatimuksia täsmennetään
Hallitus esittää kudoslakiin muutoksia, joilla pannaan täytäntöön EU:n elindirektiivi. Elindirektiivin tavoitteena on parantaa elinsiirtojen laatua ja potilasturvallisuutta. Lisäksi halutaan varmistaa, että kaikissa EU-maissa sovelletaan samoja laatu- ja turvallisuusvaatimuksia.
Suomen elinsiirtotoiminta vastaa käytännössä monilta osin direktiivin vaatimuksia. Kudoslakiin kirjattaisiin elinten laadun ja turvallisuuden varmistamisen vaatimukset. Elinten talteenoton, siihen osallistuvan henkilöstön pätevyyden sekä leikkaussalien laatuvaatimusten tulisi olla asianmukaisia.
Direktiivin mukaan luovutussairaaloilla ja elinsiirtokeskuksella tulisi olla vakiotoimintaohjeet, jotka kattavat elinten luovutuksesta elinsiirtoon tai hävittämiseen ulottuvan ketjun kaikki vaiheet. Luovutussairaalan ja elinsiirtokeskuksen olisi järjestettävä henkilöstölleen säännöllisesti asianmukaista koulutusta, jotta elinten saatavuus kuolleilta elinluovuttajilta voitaisiin toteuttaa täysimääräisesti.
Suomessa tehdään vuosittain vajaa 300 elinsiirtoa, joista suurin osa on munuaissiirtoja. Luovutussairaaloissa tunnistetaan elinluovuttaja, todetaan aivokuolema, selvitetään vainajan elinluovutustahto ja huolehditaan omaisten informoimisesta. Luovutussairaalat myös hoitavat luovuttajaa elinten irrotukseen asti. Elinsiirrot on keskitetty valtioneuvoston asetuksella Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan (HYKS), jonka elinsiirtoyksikkö koordinoi koko maan elinsiirtotoimintaa. Elinsiirtokeskus hyväksyy luovuttajan, tekee varsinaisen irrotuksen, valitsee vastaanottajan ja tekee siirtoleikkauksen.
Direktiivin mukaan elinsiirtokeskuksen tulisi pitää luetteloa elimiin liittyvistä vakavista vaaratilanteista ja haittavaikutuksista sekä elinten turvallisuuden ja jäljittävyyden kannalta olennaisista tiedoista ja ilmoittaa niistä valvovalle viranomaiselle. Suomessa elinten laatua ja turvallisuutta valvovana viranomaisena toimisi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Luovutussairaaloiden ja elinsiirtokeskuksen yleinen ohjaus ja valvonta säilyvät Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviralla ja aluehallintovirastoilla.
Lakiin ehdotetaan lisättäväksi myös elinten tarvetta tai saatavuutta koskevan mainonnan kielto, jos mainonnan tarkoituksena on tarjota tai hankkia taloudellista hyötyä.
Hallitus antoi torstaina 20. joulukuuta asiaa koskevan esityksen eduskunnalle. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Sosiaali- ja terveysministeriö käynnistää elinluovutuksen valtakunnallisen yhteistyöryhmän toiminnan direktiivin toimeenpanon yhteydessä. Yhteistyöryhmä liittyy komission laatimaan, vapaaehtoisuuteen perustuvaan toimintasuunnitelmaan, jonka tavoitteena on tiivistää jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ja vaihtaa hyviä toimintatapoja elinten saatavuuden ja elinsiirtojärjestelmien parantamiseksi.
Lisätietojaneuvotteleva virkamies Riitta Burrell, p. 0295 163 588
Muualla palvelussamme